Sulje

Opiskelijoiden edustajaksi yliopiston päätöksenteossa? | HYY

30.9.2020

Opiskelijoiden edustajaksi yliopiston päätöksenteossa?

UUTINEN

Haastattelimme vuoden 2020 Fuksioppaaseen Minea Antilaa, joka toimii opiskelijaedustajana psykologian kandiohjelman johtoryhmässä. Nyt etsimme kaikkien koulutusohjelmien johtoryhmiin opiskelijaedustajia kaudelle 2021-2022 ja julkaisemme haastattelun uudelleen nettisivuillamme. Lue Minean kokemuksista opiskelijaedustajana, ja jos innostut, hae oman koulutusohjelmasi johtoryhmään maanantaihin 5.10. mennessä!

 

Kuka olet?

Olen Minea Antila. Koulutuspoliittisissa hommissa olen toiminut ainejärjestössä, sekä opiskelijaedustajana esimerkiksi psykologian kandiohjelman johtoryhmässä.

Mikä sai sinut lähtemään opiskelijaedustajaksi?

Sain jo alkuvaiheessa opintoja kokea, että oma palaute menee eteenpäin ja opiskelijana tulee kuulluksi. Se kasvatti intoa vaikuttamiseen. Samalla oman ammatti-identiteetin vahvistuminen kiinnosti.

Millaista hommissa on ollut?

Olen päässyt vaikuttamaan konkreettisella tasolla opintoihin kurssikohtaisesti, ja tekemään esimerkiksi opetussuunnitelmaa. Osallistumme johtoryhmässä aktiivisesti keskusteluun. Aiheet liikkuvat ihan ruohonjuuritason yksittäisistä muotoiluista isoihin kokonaisuuksiin asti, kuten henkilöstöstrategiasta alan koulutuksen tulevaisuuteen.

Millaisia taitoja olet oppinut?

Diplomatiaa ja rohkeutta. Opiskelijoiden ja yliopiston välisenä linkkinä toimiminen on tasapainoilemista eri näkemysten välillä: samalla puolustetaan opiskelijoiden etua, mutta otetaan huomioon yliopiston puolen realiteetit. Henkilökunnan, kuten professorien, kanssa kokoustaessa täytyy uskaltaa sanoa asioita. Tässä on kertynyt itsevarmuutta ja rohkeutta ottaa kantaa ja samalla luottaa itseensä ja omiin näkemyksiin.

Parhaat puolet opiskelijaedustajuudessa?

Parhaita juttuja ovat porukan yhteishenki ja tutustuminen henkilökuntaan syvällisemmin – tietynlaisen kollegiaalisuuden syntyminen. Asioiden meneminen läpi tuntuu aina hienolta. Saimme esimerkiksi opiskelijoiden aloitteesta ohjelmaamme uuden kurssin sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Kurssi oli huippusuosittu: ilmoittautumisia tuli huomattavasti yli maksimiosallistujamäärän.

Mitä haluaisit sanoa opiskelijaedustajaksi hakemista pohtivalle fuksille?

Hae rohkeasti! Hommiin voi lähteä ihan kuka tahansa. Ainoa mitä vaaditaan, on kiinnostus ja aito halu vaikuttaa. Kannattaa luottaa oman näkemyksen vahvuuteen eikä jäädä odottamaan jonkun muun olevan pätevämpi. Se mitä hommista saa on tosi arvokasta. Kun oppii luottamaan omaan näkemykseen, ilmaisemaan asioita ja neuvottelemaan, ne taidot kantavat pitkälle elämässä.

Lue lisää