1.10.2021

Opiskelijaedustajasanasto

BLOGI

Mitä tarkoittikaan kolmikanta? Mikä tai kuka on dekaani? Syksyn opiskelijaedustajahakujen avauduttua vastaan on saattanut tulla runsaasti uusia tai muuten merkitykseltään epäselviä sanoja. Tällä sanastolla haluamme auttaa jokaista ymmärtämään yliopistohallinnon tärkeimpiä termejä!

Toimielimiä ja yksiköitä

Yliopistokollegio
Yliopistokollegio on koko yliopistoa edustava foorumi, jonka jäseninä on professoreita, yliopiston muuta henkilöstöä ja opiskelijoita kaikista yliopiston tiedekunnista. Kollegio muun muassa valitsee yliopistoyhteisön ulkopuoliset jäsenet hallitukseen sekä yliopiston kanslerin ja tilintarkastajat ja vahvistaa yliopiston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Tarkemmin tehtävät löytyvät yliopistolaista ja yliopiston johtosäännöstä. Kollegion 50 jäsenestä 15 on opiskelijoita. Opiskelija voi toimia myös kollegion puheenjohtajana. Kollegio kokoontuu myös varsinaisten kokousten ulkopuolella keskustelemaan yliopiston laajemmasta kehityksestä, johon sillä on paljon vaikutusvaltaa.

Hallitus
Hallitus on yliopiston korkeinta valtaa käyttävä toimielin, jossa on sisäisten jäsenten (ks. kolmikanta) lisäksi yliopistokollegion nimittämä joukko yliopiston ulkopuolisia, monipuolista yhteiskunnallista asiantuntemusta edustavia jäseniä. 13-jäsenisessä hallituksessa on kaksi opiskelijajäsentä. Hallitus päättää muun muassa yliopiston strategiasta ja taloudellisista tavoitteista, hyväksyy merkittävät sopimukset ja antaa lausunnot yliopistoa koskevissa periaatteellisesti tärkeissä asioissa. Tarkemmin tehtävät löytyvät yliopistolaista ja yliopiston johtosäännöstä.

Opintoasiainneuvosto (ONE)
Opintoasiainneuvosto on opetusasioista vastaavan vararehtorin johtama toimielin, joka kokoaa yhteen tiedekuntien opetuksesta vastaavat varadekaanit sekä opintohallinnon asiantuntijoita. Opiskelijoita neuvostossa edustavat HYYn koulutuspoliittinen asiantuntija sekä yksi opiskelijaedustaja. Opintoasiainneuvosto on keskeinen vaikuttamisen paikka, jossa valmistellaan useimmat koko yliopistoa koskettavat opetukseen liittyvät rehtorin tai vararehtorin päätökset ja linjaukset opetuksen kehittämisen prosesseista.

Tiedekunta
Yliopistossa on 11 tiedekuntaa, joilla on valta omasta taloudestaan ja opetuksestaan hallituksen ja rehtorin päättämissä rajoissa. Kussakin tiedekunnassa on tiedekuntaneuvosto, jossa on opiskelijaedustus. Tiedekunnat päättävät itse jakautumisestaan osastoihin tai muihin pienempiin yksiköihin. Tiedekuntiin rinnastuu erillisenä yksikkönä toimiva Svenska social- och kommunalhögskolan, jonka hallituksessa on myös opiskelijaedustus.

Tiedekuntaneuvosto
Tiedekuntaneuvosto on dekaanin johtama tiedekunnan korkein päätöksentekoelin, joka kehittää tiedekunnan toimintaa sekä tiedekunnan omien että yliopiston asettamien tavoitteiden pohjalta. Se muun muassa valitsee dekaanin, päättää tiedekunnan talousarvioista ja toimeenpanosuunnitelmista sekä koulutusohjelmien johtoryhmien valmistelemista opetussuunnitelmista ja antaa tiedekunnan viralliset kommentit yliopiston kehittämisestä. Tiedekuntaneuvostojen koko vaihtelee, mutta niissä on aina kolmikantainen edustus ja kolme tai viisi opiskelijaedustajaa varajäsenineen.

Osasto
Osa tiedekunnista on jakautunut pienempiin toimintayksiköihin, joiden yleisin nimitys on osasto. Monessa tiedekunnassa henkilöstörakenne ja esihenkilösuhteet pohjautuvat osastojakoon. Osastoilla tai muilla tiedekunnan pienemmillä osilla ei ole omaa talousarviota eikä niiden alaisuudessa ole opiskelijoita, vaan osastot käyttävät rahaa tiedekuntaneuvoston päättämissä rajoissa ja opiskelijat kuuluvat aina koulutusohjelmiin.

Koulutusohjelma
Kaikki opiskelijat opiskelevat jossakin koulutusohjelmassa, joista useimmat on jaettu opintosuuntiin. Kullakin kandi-, maisteri- ja tohtoriohjelmalla on johtaja ja johtoryhmä opiskelijaedustajineen, joka kehittää koulutusohjelman opetusta. Koulutusohjelma voi olla yhden tiedekunnan oma tai useamman yhteinen. Kaikilla koulutusohjelmilla on kuitenkin yksi nimetty vastuutiedekunta, johon koulutusohjelma hallinnollisesti kuuluu.

Johtoryhmä
Koulutusohjelmalla on johtoryhmä, johon kuuluu myös kaksi opiskelijaedustajaa varajäsenineen. Dekaanin nimittämä johtoryhmä tekee esityksen monivuotisesta opetussuunnitelmasta ja päättää vuosittaisen opetusohjelman – se on siis jokapäiväisen opiskelun kannalta tärkein toimielin. Johtoryhmällä voidaan tarkoittaa myös muita kuin koulutusohjelmien johtoryhmiä: esimerkiksi yliopiston johtoryhmää, johon kuuluu rehtoraatti, hallintojohtaja ja toimialajohtajat sekä yksi dekaani kultakin kampukselta, tiedekunnan johtoryhmää tai yliopiston laajuista tohtorikoulutuksen johtoryhmää, jonka opiskelijaedustajat valitsee Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijat HYVÄT ry.

 

Helsingin yliopiston henkilöitä

Rehtori
Rehtori johtaa yliopistoa ja vastaa yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Rehtori edustaa yliopistoa julkisuudessa ja päättää sellaisista asioista, joita ei ole määritelty yliopiston toimielinten tai muiden johtajien tehtäväksi. Rehtorin päätökset koskevat usein koko yliopiston laajuisia asioita sekä esimerkiksi koulutusohjelmien perustamista ja professorien palkkaamista. Yliopiston hallitus valitsee rehtorin kerrallaan enintään viiden vuoden toimikaudeksi.

Vararehtori
Hallitus valitsee rehtorin esityksestä yliopistolle vararehtorit, joista yhden tulee olla ruotsinkielisessä professorinvirassa. Vararehtorit vastaavat omista vastuualueistaan ja muun muassa puheenjohtavat alueidensa ylimpiä toimikuntia – opintoasiainneuvostoa, tieteellistä neuvostoa, yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen neuvostoa ja kansainvälisten asiain neuvostoa –, joissa kaikissa on myös opiskelijaedustus. Samoin kuin rehtori, vararehtorit nimetään viiden vuoden kaudeksi kerrallaan.

Dekaani
Tiedekunnan johtaja, jonka valitsee tiedekuntaneuvosto tiedekunnan professorien keskuudesta. Dekaani vastaa tiedekunnan toiminnasta ja taloudesta niiltä osin kuin tehtäviä ei ole siirretty johtosäännöllä, rehtorin päätöksillä tai muilla säädöksillä tiedekuntaneuvostolle tai muille elimille. Dekaani valitaan aina enintään viiden vuoden toimikaudeksi kerrallaan.

Opintoasiainpäällikkö
Jokaiselle tiedekunnalle on nimetty opintoasiainpäällikkö, joka johtaa tiedekunnan opintohallintoa. Opintoasiainpäälliköt vastaavat myös opiskelijan oikeusturvaan liittyvistä asioista.

 

Yliopistohallinnon dokumentteja ja käsitteitä

Yliopistolaki
Suomen yliopistoista, niiden tehtävistä ja yliopistojen itsehallinnosta eli autonomiasta määrätään yliopistolaissa. Yliopiston toiminnan on noudatettava yliopistolakia sekä tiettyjen valtioneuvoston sekä opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksia. Lisäksi yliopistoa koskevat muun muassa yhdenvertaisuuslaki sekä ns. tasa-arvolaki ja julkisuuslaki.

Kolmikanta
Yliopiston hallintoelimissä on pääsääntöisesti edustettuna kolme yliopistolaissa (15 §) määriteltyä yliopistoyhteisön ryhmää: 1) professorit, 2) ”keskiryhmä” eli muu opetus- ja tutkimushenkilöstö sekä muu henkilöstö, joka koostuu suurelta osin Yliopistopalvelujen henkilöstöstä, ja 3) opiskelijat. Tätä jakoa kutsutaan kolmikannaksi ja tällaiseen yliopistoyhteisön edustukseen perustuvia toimielimiä kolmikantaisiksi elimiksi.

Kun kaikilla yliopistoyhteisön ryhmillä on toimielimessä yhtä monta edustajaa, puhutaan tasakolmikannasta. Helsingin yliopistolla ei ole tasakolmikantaa, vaan professoreilla on enemmistö kolmikantaisissa toimielimissä – HYYn tavoite on, että Helsingin yliopistoonkin saadaan tasakolmikanta.

Strategia
Strategia on ylin yliopiston toimintaa ohjaava asiakirja, joka laaditaan monivuotiseksi, kuten vuosille 2021–2030. Strategiaa laadittaessa ja strategiakauden aikana päivitettäessä tiedekuntaneuvostot kommentoivat sitä omien tavoitteidensa mukaisesti ja opiskelijat pystyvät antamaan suoriakin kommentteja. Strategiaa toteutetaan jokavuotisten toimeenpanosuunnitelmien avulla.

Toimeenpanosuunnitelma
Yliopiston strategiaa toteutetaan vuosittain laadittavan toimeenpanosuunnitelman mukaisesti. Tiedekunnilla ja erillislaitoksilla on omat vuosittaiset toimeenpanosuunnitelmansa, jotka noudattavat sekä strategiaa että niiden omia linjauksia, kuten tavoiteohjelmia.

Johtosääntö
Helsingin yliopiston johtosääntö määrittelee, kuinka yliopisto toimii: Hallintorakenteen, eri johtajien ja toimielinten tehtävät, kelpoisuusvaatimukset eri virkoihin, ruotsin kielen aseman yliopistolla ja paljon muuta. Ylimmän johtosäännön lisäksi opiskelijalle tärkein toimintaa ohjaava asiakirja on tutkinto- ja oikeusturvajohtosääntö, johon opiskelijaedustajan kannattaa ehdottomasti tutustua. Johtosäännöstä päättää hallitus, ja sitä uudistettaessa pidetään laajat kommenttikierrokset muun muassa tiedekuntaneuvostoissa.

Rehtorin ja muiden johtajien päätökset
Johtosääntöjen lisäksi yliopiston toimintaa ohjaavat yksittäiset päätökset, joista rehtoraatin ja muutaman muun yliopistotason johtajan päätökset ovat myös kaikkien nähtävissä. Päätöksiin voi opiskelijana ja opiskelijaedustajana vedota esimerkiksi, jos opettaja päättääkin pitää lukuvuoden avajaispäivän iltapäivänä opetusta – ja monissa suuremmissa asioissa. Tiedekunnassa muun muassa dekaani tekee näitä päätöksiä, erillislaitoksissa niiden johtajat.

Opetussuunnitelma
Koulutusohjelman tai esimerkiksi Kielikeskuksen opetussuunnitelma on kolmevuotinen suunnitelma, joka määrittelee muun muassa ohjelman tutkintorakenteen ja sen sisältämät opintokokonaisuudet ja yksittäiset opintojaksot osaamistavoitteineen ja arviointimenetelmineen. Opetussuunnitelmasta päättää tiedekuntaneuvosto, mutta opiskelijaedustajana siihen pääsee vaikuttamaan parhaiten koulutusohjelman johtoryhmässä, joka valmistelee opetussuunnitelman tiedekuntaneuvostolle. Opetussuunnitelmasta käytetään myös termejä tutkintovaatimukset tai tutkintorakenne.

 

Puuttuuko listasta vielä jokin kohtaamasi termi, jota et ymmärrä? Laita rohkeasti viestiä, niin täydennämme sanastoa!

Haku opiskelijaedustajaksi yliopistokollegioon ja tiedekuntaneuvostoihin on auki 17.10. asti. Lue lisää opiskelijaedustajana toimimisesta ja opiskelijaedustajien valinnasta osoitteesta https://hyy.fi/fi/hae-opiskelijaedustajaksi.

 

Lisätietoja:
Valintakoordinaattori Timo Kalliokoski
puh. 050 5702295, timo.kalliokoski@hyy.fi

Koulutuspoliittinen asiantuntija Marianna Suokas
puh. 050 3255202, marianna.suokas@hyy.fi