1.12.2020

HYYn hallitus vuodelle 2021 valittu, puheenjohtajaksi Jessika Isomeri

UUTINEN

HYYn edustajisto valitsi kokouksessaan 1.12.2020 12-jäsenisen hallitukseen vuodelle 2021. Puheenjohtajaksi valittiin Jessika Isomeri.

 

HYYn edustajisto kokousti 1.12.2020 ja valitsi ylioppilaskunnalle uuden hallituksen vuodelle 2021. Hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Jessika Isomeri (HYAL) sekä 11 hallituksen jäsentä.

“Olen todella innoissani, että pääsen johtamaan HYYn hallitusta ja toimintaa tulevana vuonna! Yhdessä upean ja osaavan hallituksen kanssa pääsemme kohtaamaan ensi vuoden haasteet ja jatkamaan pitkäjänteistä työtä yhteisömme eteen. Puheenjohtajana tärkein tehtäväni on varmistaa, että hallitus ja muu HYYn keskustoimiston väki jaksaa tehtävässään läpi vuoden, jotta vaikuttamistyömme onnistuu. Ollaan työssämme rohkeita, mutta muistetaan myös kohtuus. Jaksaminen ja hyvinvointi menevät kaiken edelle aina”, vastavalittu hallituksen puheenjohtaja Isomeri kertoo.

 

HYYn hallitus kokonaisuudessaan vuodelle 2021:

Puheenjohtaja Jessika Isomeri (HYAL)

Varapuheenjohtaja Inka Sylgren (HYYn Vihreät)

Talousjohtokunnan puheenjohtaja Salla Kuva (Edistykselliset)

Ylva-vastaava & hallintoneuvoston puheenjohtaja Tuomas Aho (HELP)

Marianna Heinonen (Sitoutumaton vasemmisto)

Oskari Heinonen (Edistykselliset)

Fiona Helminen (Sitoutumaton vasemmisto)

Tuukka Kainulainen (SNÄf)

Salla Lahdentausta (HELP)

Sophie Nyyssönen (HYAL)

Janne Salokoski (Osakunnat)

Aleksi Tujunen (HYYn Vihreät)

 

Hallituksen jäseniin pääset tutustumaan tarkemmin ehdokkaiden esittelyuutisessa.

Ennen hallituksen varsinaista valintaa edustajistoryhmät asettivat omat ehdokkaansa. Ehdokkaita puheenjohtajaksi oli yksi ja hallituksen jäseniksi 12. HYYn sääntöjen mukaan edustajisto päättää hallituksen muodostajasta, joka valtuutetaan tekemään edustajistolle esitys hallituksen 7-13 jäsenisestä kokoonpanosta hallitusehdokkaiden keskuudesta.

Edustajiston kokouksessa päätettiin myös valmisteluvaliokunnan kokoonpanosta sekä seuraavan vuoden tavoiteohjelmasta, jonka pohjalta HYYn toimintaa suunnitellaan vuodelle 2021. Toiminnan painopisteet tulevat olemaan edunvalvonnassa, opiskelijoiden mielenterveyden edistämisessä, kuntavaalivaikuttamisessa, yhteisöllisyydessä, vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä sekä HYYn keskustoimiston työhyvinvoinnin kehittämisessä.

 

Lisätietoja:

Jessika Isomeri

Hallituksen puheenjohtaja 2021

jessika.isomeri@hyy.fi

050 543 8460