23.11.2020

Ehdokkaat HYYn hallitukseen 2021

UUTINEN

HYYn edustajisto valitsee hallituksen vuodelle 2021 kokouksessaan 1.12.2020.

 

Edustajistoryhmät ovat asettaneet yhden ehdokkaan HYYn hallituksen puheenjohtajaksi ja 12 ehdokasta hallituksen jäseniksi. 7-13-jäseninen hallitus valitaan edustajiston kokouksessa 1.12.2020. Tätä ennen ehdokkaisiin pääsee tutustumaan Zoomissa 23.11.2020 klo 17 alkaen. Tapahtumassa kaikki ehdokkaat pääsevät esittäytymään.

 

Ehdokas HYYn hallituksen puheenjohtajaksi 2021

 

Nimi: Jessika Isomeri

Edustajistoryhmä: HYAL

Koulutusala: Maantieteen ja biologian aineenopettaja

Hyvät ystävät! Olen Jessika Isomeri, 25-vuotias maantieteen ja biologian aineenopettajaopiskelija. Haen HYYn hallituksen puheenjohtajaksi, sillä minulla on suuri palo kehittää ylioppilaskunnastamme entistä osallistavampaa ja vaikuttavampaa yhteisöä.

Erityisesti tässä maailmantilanteessa hallituksen johtoon tarvitaan ihmisläheinen johtaja, jolla on näkemystä HYYn tulevaisuudesta ja taito motivoida hallituksen jäseniä työskentelemään yhteisten tavoitteiden eteen. Puheenjohtajana huolehdin hallituslaisten jaksamisesta, tuen heitä työssään ja osallistan koko tiimiä yhteiseen päätöksentekoon. Olisi suuri kunnia saada ensi vuonna johtaa ylioppilaskuntaa, joka ajaa rohkeasti opiskelijoiden etuja ja oikeuksia yliopistolla, kaupungissa ja yhteiskunnassa.

Ylioppilaskunta saa minusta innostavan ja empaattisen johtajan, jolla on edellytykset tukea koko yhteisöämme ensi vuoden projekteissa. Kun johtamani hallitus voi HYY-vuotensa jälkeen tuntea merkityksellisyyttä onnistumisistaan ja oppimastaan, tiedän onnistuneeni puheenjohtajana.

 

Ehdokkaat HYYn hallitukseen 2021

 

Nimi: Tuomas Aho

Edustajistoryhmä: HELP

Koulutusala: Oikeustiede

Olen 23-vuotias oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelija ja olen melko tarkkaan opintojeni puolivälissä. Taustani koostuu joukkueurheilusta, sekä kohtalaisen laajasta järjestötoiminnasta. Toimin tällä hetkellä Pykälä ry:n hallituksen sihteerinä sekä Yrityssuhdevaliokunnan puheenjohtajana, minkä lisäksi olen aiemmin toiminut Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallituksessa vuonna 2019 ja Varusmiesliiton hallituksessa vuodet 2018 ja 2019.

Uskon HYYn olevan vuonna 2021 suurien haasteiden edessä koronatilanteen jatkuessa ja ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden ollessa vaakalaudalla. Järjestötaustani tähden koen olevani oikea valinta HYYn hallitukseen juuri tällaisena aikana. Näiden haasteiden edessä HYYn tulee kyetä vastuulliseen taloudenpitoon ja toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen muuttuvat realiteetit huomioiden.

Hallituksen jäsenenä koen olevani erittäin diplomaattinen ja konsensushakuinen, vaikka minulla tarvittaessa onkin myös vahvoja mielipiteitä.

 

Nimi: Marianna Heinonen

Edustajistoryhmä: Sitoutumaton vasemmisto

Koulutusala: Sosiologia

Moi! Oon Marianna ja haen HYYn hallitukseen vuodelle 2021. Opiskelen valtsikassa ja taustaryhmäni on Sitoutumaton vasemmisto. Oon kokenut järjestötoimija, sillä oon tehnyt hommia ainejärjestössä, tiedekuntajärjestössä ja nyt pari vuotta Sitvasissa. Edarissa oon ehtinyt olla jokaisessa edustajiston kokouksessa, valmisteluvaliokunnassa, vaalipäällikkönä ja ryhmäpuheenjohtajana.

HYY saisi musta kriittisen, välittävän, osaavan ja ahkeran hallituslaisen. Toimintaani ohjaavat vahva oikeudenmukaisuudentaju, ratkaisukeskeisyys ja intersektionaalinen feminismi.

Haluan HYYn olevan demokraattisempi, vaikuttavampi ja yhdenvertaisempi kaikille. Ilmastokriisi, opiskelijoiden toimeentulo ja kasvava uupumus huolettavat mua. Tahdon HYYstä antirasistisen, saavutettavan ja turvallisen jokaiselle jäsenelle.

HYYn hallituksessa mua kiinnostaisi yhdenvertaisuus, kaupunki, kuntavaalit, toimeentulo, asuminen, ilmasto- ja ympäristö.

Järjestöhommien lisäksi tärkeitä mulle ovat ystävät, pikkusiskoni, lukeminen ja lenkkeily.

 

Nimi: Oskari Heinonen

Edustajistoryhmä: Edistykselliset

Koulutusala: Politiikka ja viestintä


Moi!

Olen Oskari Heinonen, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja opiskelijoiden edunvalvonnasta kiinnostunut politiikan ja viestinnän opiskelija Edistyksellisten ryhmästä. Haen paikkaa HYYn hallituksesta tulevalle vuodelle, koska koen ylioppilaskunnan hallituksen merkittävänä toimijana ja haluaisin olla kehittämässä tätä mielenkiintoista toimintaympäristöä. Vahvuuksiani ovat äärimmäisen kova työmoraali sekä useamman vuoden kokemus ylioppilasliikkeen eri teemoista ja toimimisesta politiikan parissa. Olenkin pohjimmiltani tiimipelaaja, joka ei pelkää tarttua hommiin.

Konkreettisesti ylioppilaskunnan hallituksessa haluaisin vaikuttaa yksittäisen opiskelijan edunvalvonnan edistämiseen, kaupunkivaikuttamiseen kunnallisvaaleissa sekä opiskelijaedustajien asemaan ylioppilaskunnassa. Minulle yksittäisen opiskelijan edunvalvonta on ylioppilaskunnan tärkein tehtävä ja mielestäni ylioppilaskunnan toimintaa täytyy kehittää kestävästi ja periksiantamattomasti siten, että ylioppilaskunnalla on tulevaisuudessakin varaa ja mahdollisuuksia huolehtia omista jäsenistään. Pidetään huolta myös huomisen opiskelijasta.

 

Nimi: Fiona Helminen

Edustajistoryhmä: Sitoutumaton vasemmisto

Koulutusala: Politiikka ja viestintä & pohjoismaiset kielet

Olen Fiona, kriittinen ja punavihreä queerfeministi, valtsikalainen ja humanisti. Minua kiinnostaa tulevana vuonna HYYssä erityisesti saavutettavan ja avoimen viestinnän kehittäminen, konkreettiset, vähemmistöjä kuuntelevat yhdenvertaisuusteot sekä vaikuttavan kuntavaalikampanjan tekeminen.

Aikanani ylioppilasliikkeessä olen puolustanut panostuksia edunvalvontaan ja kestävään kehitykseen, kiinnittänyt huomiota esteettömyyteen ja saavutettavuuteen sekä pyrkinyt aina saamaan koko edustajistoryhmän äänen kuuluviin päätöksenteossa. Kokemukseni Sitoutumattoman vasemmiston puheenjohtajana ja edustajistoryhmän varapuheenjohtajana on tehnyt minusta taitavan koordinoijan ja empaattisen johtajan – olisi mahtavaa päästä hyödyntämään näitä taitoja nyt HYYn varapuheenjohtana.

Haluan olla mukana rakentamassa yhä yhdenvertaisempaa ja solidaarisempaa HYYtä, joka ajaa kaikkien opiskelijoiden etuja ja mahdollistaa tulevaisuuden myös tuleville sukupolville. HYY saisi minusta helposti lähestyttävän hallituslaisen, jolle tärkeää on niin oma kuin muidenkin jaksaminen.

 

Nimi: Tuukka Kainulainen

Edustajistoryhmä: SNÄf

Koulutusala: Oikeustiede ja valtio-oppi

Olen Tuukka Kainulainen, 21-vuotias oikeustieteen ja valtio-opin opiskelija Svenska social- och kommunalhögskolanista. Haen HYYn hallitukseen vuodelle 2021.

Minulle on kertynyt järjestö- ja edunvalvontakokemusta mm. tiedekuntajärjestöni StudOrgin hallituksesta ja opiskelijaedustajan tehtävistä yliopiston eri toimielimissä. Vallitsevan koronavirustilanteen takia olen työskennellyt erityisesti opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvien kysymysten parissa.

Ylioppilaskuntamme hallituksessa haluan antaa oman panokseni erityisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseen ja edunvalvontaan. HYYn tulee mielestäni keskittyä omiin ydintehtäviinsä, eli opiskelijoiden edunvalvontaan, ylioppilaskunnan piiriin kuuluvien järjestöjen tukemiseen sekä jäsenpalveluiden ja -etujen kehittämiseen. On myös tärkeää, että mahdollisimman monella opiskelijalla olisi mahdollisuus edulliseen ja sujuvaan opiskelija-asumiseen. Lisäksi haluan, että ylioppilaskuntamme on yhteisö, jonka kaikki voivat tuntea omakseen, kielestä ja kampuksesta riippumatta.

 

Nimi: Linnea Keltanen

Edustajistoryhmä: HYAL

Koulutusala: Meteorologia ja fysiikka

Olen Linnea Keltanen, 6. vuoden meteorologian ja fysiikan opiskelija Kumpulan kampukselta. Olen järjestökonkari, jolla on kokemusta monista erilaisista tehtävistä usean eri järjestön hallituksessa, viimeisimpänä olen puheenjohtanut tiedekuntajärjestö Matlua vuonna 2020. Olen vuosien aikana toiminut lähestulkoon jokaisella järjestötoiminnan osa-alueella ja HYYssäkin niin edarissa, edustajistoryhmän puheenjohtajistossa kuin talousjohtokunnassakin. Haen HYYn hallitukseen, koska haluan olla eturivin toimijana ratkomassa niitä haasteita, joita korona on HYYlle ja HYYläisille aiheuttanut. Haluan kokemukseni ja osaamiseni kautta olla Kumpulalaisia sydämellä edustava, yhteistyötaitoinen ja keskusteleva hallituslainen, joka myös pitää yllä hyvää ilmapiiriä hallitusarjen joka käänteessä. Olen aurinkoinen persoona, joka ratkoo taitavasti ristiriitoja ja joka toisaalta löytää niitä positiivisia puolia huonoimmastakin päivästä tai asiasta.

 

Nimi: Salla Kuva

Edustajistoryhmä: Edistykselliset

Koulutusala: Politiikka ja viestintä

Olen Salla Kuva, 23-vuotias ensimmäisen vuoden politiikan ja viestinnän opiskelija sekä uunituore kasvatustieteiden kandidaatti. Menneellä edustajistokaudella olen toiminut valmisteluvaliokunnan jäsenenä ja puheenjohtajana sekä Edistyksellisten ryhmäpuheenjohtajana.

Olen rohkea puuttumaan havaitsemiini epäkohtiin ja uskon siihen, että kaikessa toiminnassa löytyy aina kehitettävää. Sosiaalisena ja aktiivisena persoonana omaan myös hyvät yhteistyö- ja neuvottelutaidot. Vapaa-aikani kuluu pitkälti ystävien kanssa, eri tavoin liikkuen ja erilaisissa projekteissa.

HYYn hallituksessa minua innostaisi erityisesti päästä toimimaan koulutuspolitiikan, viestinnän ja yhdenvertaisuuden parissa. Hallitukseen toisin mukanani niin poliittista, viestinnällistä kuin myös koulutuksellista osaamista. Etenkin poikkeusaikana HYYn rooli opiskelijoiden edunvalvojana korostuu ja lujalla yhteistyöllä voimme tätä edistää. HYY on antanut minulle paljon ja nyt on aika antaa takaisin.

 

Nimi: Salla Lahdentausta

Edustajistoryhmä: HELP

Koulutusala: Farmasia

Olen Salla Lahdentausta, 23-vuotias opiskelija Viikin kampukselta. Kolmannen vuoden farmasian opiskelijana olen luonnollisesti erityisen kiinnostunut ihmisten ja kanssaopiskelijoiden hyvinvoinnista sekä terveydenhuollon toiminnasta. Opiskelijoiden hyvinvoinnin turvaaminen ja etujen valvominen on HYYn tärkein tehtävä ja tämän vuoksi YTHS-uudistuksen vaikutusten seuraaminen on välttämätöntä. Vaihto-opiskelijoiden siirtymistä pois YTHS:n piiristä ei tule myöskään unohtaa.

HYYssä toivoisin lisäksi voivani hyödyntää omia kokemuksiani esimerkiksi Welcome Fairin kehittämiseksi, kansainvälisten ja kotimaisten opiskelijoiden lähentämiseksi sekä kansainvälisen tiedonkulun parantamiseksi. Haluaisin, että kaikki jäsenemme voisivat ja haluaisivat tuntea kuuluvansa ylioppilaskuntaamme ja siksi HYYn on pidettävä huolta muun muassa toimivasta monikielisyydestä. Suomi on äidinkieleni, mutta puhun lisäksi sujuvaa englantia, hyvin ruotsia ja espanjaa sekä italiasta alkeita. Minuun voi olla yhteydessä haluamallaan kielellä!

 

Nimi: Sophie Nyyssönen

Edustajistoryhmä: HYAL

Koulutusala: Yleinen ja aikuiskasvatustiede

Rakkaat HYYläiset.

Olen Sophie Nyyssönen, 5. vuoden yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelija. Kokemusta on kertynyt useista järjestöistä ja organisaatioista ja nyt on aika näille saappaille!

Haen HYYn hallitukseen koska ylioppilaskunnasta ja sen toiminnan ja yhteisön kehittämisestä on tullut minulle sydämen asia. Mun unelmien HYY on läheinen, ilon ja vaikuttamisen paikka meille kaikille! Haluan olla varmistamassa, että meitä opiskelijoita kuullaan kaikilla meitä koskevilla areenoilla, että me voidaan hyvin ja että me löydetään yhteisöjä joissa meidän on hyvä olla.

Ei meidänlaista tarinaa
Kukaan muu osaa kirjoittaa
Ja se kaiken ottaa, paljon antaa
Vaik korona ei meitä päästäisi
Enkä teitä livenä näkisi
Jos sä kymmenen vuoden päästä kysyisit
Vastaus olis
HYY 4-ever

Teidän,
Sophie

 

Nimi: Janne Salokoski

Edustajistoryhmä: Osakunnat

Koulutusala: Teologia

Minä olen Janne Salokoski, 22-vuotias teologi Helsingin yliopistosta. Näin yleensä itseni esittelen, vaikka järjestöaktiivisuutta onkin kertynyt opintoja enemmän. Ehkä paremmin minua kuvaisi sana aktiivi. Aktiivisuus on jotain, mitä minulta on aina löytynyt. Seurakunnan vapaaehtoistyön parissa löysin itseni jo nuorena suunnittelemassa, päättämässä ja johtamassa. Ihmisläheinen ja vastuullinen tapa toimia on johtanut minut mm. Kymenlaakson Osakunnan toiminnanohjaajaksi ja Osakuntalaisen Unionin hallituksen puheenjohtajaksi. HYYn hallituksessa aion toimia sillä samalla minulle ominaisella asenteella ja rohkeudella koko ylioppilaskunnan parhaaksi. Minä koen, että jokainen opiskelija on itsessään tärkeä ja edustamisen arvoinen. Sille ajatukselle tahdon antaa oman panokseni.

 

Nimi: Inka Sylgren

Edustajistoryhmä: HYYn Vihreät

Koulutusala: Translationaalinen lääketiede

Olen Inka Sylgren, ensimmäisen vuoden translationaalisen lääketieteen maisteriopiskelija. Haluan omistaa ensi vuoteni HYYn hallitukselle ja olla rakentamassa rohkeampaa, vaikuttavampaa ja kestävämpää HYYtä.

Viimeisten kolmen vuoden aikana olen ajanut opiskelijoiden etua järjestö- ja yliopistotasolla, opiskellessani molekyylibiotieteitä Viikissä. Sydäntäni lähellä on ollut erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden integroiminen yliopistoyhteisöön, tasavertaisuuden toteuttaminen käytännön tasolla sekä opintojen sujuvoittaminen opiskelijoita kuunnellen. Toimin edelleen oman tiedekuntani opiskelijaedustajana yliopistokollegiossa, kandiohjelmani johtoryhmässä sekä HYYn edustajistossa. Edustajistossa olen perehtynyt viimeisen kahden vuoden ajan YLVAn toimintaa. YLVA on ollut esimerkillinen yritys, jossa kulminoituu ylioppilaskunnan rohkeus vaikuttamiseen rohkealla tavalla, kestävään kehitykseen nojaten. Haluan olla mukana ensi vuonna HYYn hallituksessa viemässä eteenpäin YLVAn kunnianhimoisia hankkeita ja rakentamassa jäsentensä näköistä, inklusiivisempaa HYYtä.

 

Nimi: Aleksi Tujunen

Edustajistoryhmä: HYYn Vihreät

Koulutusala: Saksan ja ruotsin aineenopettaja

Moikka!

Olen Aleksi, pian 22-vuotias 4. vuoden saksan- ja ruotsinopiskelija humanistisesta tiedekunnasta. Nyt syksyllä olen tehnyt aineenopettajan opintoja. Olen positiivinen, sitoutunut ja yhteistyökyinen tiimipelaaja järjestö- ja luottamustoimissa. Olen toiminut mm. HYYn Vihreiden edustajistoryhmän puheenjohtajana sekä ollut opiskelijaedustajana monessa paikassa, kuten yliopistokollegiossa, kielten kandiohjelman johtoryhmässä sekä ainejärjestöni Umlautin opintovastaavana. HYYn hallituslaisten vastuualueista koen suurinta paloa opiskelijoiden edunvalvontaan koulutuspoliittisen vaikuttamisen kautta. Minulle tärkeää on yhteisöllisyys, rohkea vaikuttaminen ja ihmisten auttaminen. Olen myös toiminut tuutorina useana syksynä. Nautin tehtävässä uusien fuksien tutustuttamisesta yliopistomaailmaan sekä yhteistyön tekemisestä muiden tuutorien kanssa. Haluan edistää uskaliaasti kantaa ottavaa ja yhdenvertaista ylioppilaskuntaa, joka puhuu ilmastonmuutoksen ja ympäristökriisin ratkaisemisen puolesta.