Sulje

HYYn Akseli Rouvari on valittu SYL:n hallitukseen vuodelle 2021

13.11.2020

HYYn Akseli Rouvari on valittu SYL:n hallitukseen vuodelle 2021

UUTINEN

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous on valinnut perjantai-iltana 13.11. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) ehdokkaan Akseli Rouvarin liiton hallituksen jäseneksi vuodelle 2021. 

Akseli Rouvari (24) on valittu SYL:n hallituksen jäseneksi etänä järjestetyssä liittokokouksessa 13. marraskuuta. HYYn hallituksessa Rouvari on vastannut vuonna 2020 koulutuspolitiikasta, viestinnästä sekä ympäristö- ja ilmastoasioista. Rouvari on valtiotieteiden ylioppilas.

”Olen innostunut ja syvästi kiitollinen liittokokouksen osoittamasta luottamuksesta! Työ opiskelijoiden sekä paremman yhteiskunnan ja maailman eteen jatkuu. SYL:n satavuotinen juhlavuosi on erityisen hienoa aikaa olla tekemässä työtä paremman ylioppilasliikkeen eteen, ja vastaamassa akuutin koronakriisin luomiin haasteisiin. Koulutuksen laatu, ilmastokriisi, tulevaisuusvisiot ja liikkeen vaikuttavuuden kehittäminen ovat teemoja, joiden parissa työskentelyä odotan. Uskalletaan olla enemmän ja ollaan rohkeita tämän maailman muuttamisessa”, kuvailee juuri valittu Rouvari innostuneena tunnelmiaan ja ajatuksiaan.

Torstaina 12.11. liittokokouksessa valittiin myös SYL:n uusi puheenjohtaja Annika Nevanpää Tampereen ylioppilaskunnasta. Kuusihenkinen hallitus valittiin perjantaina.

 

SYL:n hallitus kokonaisuudessaan vuodelle 2021:  

 

Puheenjohtaja Annika Nevanpää, Tampereen ylioppilaskunta (TREY)

Ville Jäppinen, Tampereen ylioppilaskunta (TREY)

Konstantin Kouzmitchev, Kokoomusopiskelijat

Akseli Rouvari, Helsingin ylioppilaskunta (HYY)

Camilla Saarinen, Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY)

Aleksi Sandroos, Vaasan yliopiston ylioppilaskunta (VYY)

Saara Tenhovuori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)

 

SYL edustaa Suomen kaikkia noin 130 000 yliopisto-opiskelijaa ja valvoo opiskelijoiden etua valtakunnallisella tasolla. Vuosi 2021 on SYL:n 100-vuotisjuhlavuosi.

Vuosittain kokoontuva liittokokous on SYL:n korkein päättävä elin. 12.-13.11.2020 liittokokous on päättänyt henkilövalintojen lisäksi muun muassa tulevan vuoden SYL:n talousarviosta, toimintasuunnitelmasta, linjapaperin muutoksista ja liittokokouskannanotosta.

 

Lisätietoja

Akseli Rouvari

044 344 4063

akseli.rouvari@hyy.fi