22.9.2022

Emilia Junnila ehdolle OLL:n puheenjohtajaksi vuodelle 2023

UUTINEN

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajisto on kokouksessaan 22.9. valinnut ehdokkaansa Opiskelijoiden liikuntaliiton  (OLL) hallitukseen vuodelle 2023. HYY esittää hallitukseen humanististen tieteiden kandidaattia Emilia Junnilaa.

 

Neljännen vuoden espanjalaisen filologian opiskelija Emilia Junnila (23) on toiminut kuluvan vuoden aikana HYYn hallituksessa tapahtumien ja viestinnän parissa.

Junnila näkee, että vuosi 2023 on OLL:ssä toiminnan kehittämisen vuosi. Tulevan jäsenyysmallin päättämisen lisäksi OLL:n tulee panostaa kansallisen liikuntaedunvalvonnan vaikuttavuuteen.

”Nykyään liiton palvelut ja edunvalvonta ovat suunnattu enimmäkseen kilpaurheilijoille. Haluaisin muuttaa painopisteen vähemmän aktiivisesti urheilevien opiskelijoiden edunvalvontaan. Liiton tärkein tehtävä on aktivoida tavan opiskelijoita liikkumaan”, Junniila kertoo.

Junnila on toiminut oman ainejärjestönsä Setenta ry:n puheenjohtajana vuosina 2020-2021. Hänen laaja kokemuksensa niin johtamisesta kuin toiminnallisesta organisaatiotyöskentelystä tukisi työskentelyä OLL:n puheenjohtajana.

“Minut tulisi valita OLL:n puheenjohtajaksi, sillä olen rautainen tiimipelaaja, joka haluaa kehittää liiton toimintaa entistä vaikuttavammaksi ja kaikkia korkeakouluopiskelijoita palvelevaksi. Liikunta on lähellä sydäntäni niin aiheen tärkeyden kuin myös oman taustani kautta. Olen harrastanut jumppaa ja tanssia lähes koko ikäni sekä ohjannut niin apu- kuin vastuuohjaajana lasten jumpparyhmiä kuusi vuotta kotiseurassani Sysmän Voimistelijoissa. Liikuntataustani ansiosta ymmärrän liikunnan tärkeyden kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja osaan ottaa huomioon niin harrastaja- kuin ohjaajanäkökulman, mistä OLL:n puheenjohtajana olisi hyötyä”, Junnila summaa.

HYYn ehdokkaat OLL:n hallitukseen valittiin edustajiston kokouksessa 22.9.2022. OLL:n hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa Vuokatissa 1.-3.11.2022. Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan edunvalvonta- ja palvelujärjestö. OLL vaikuttaa, palvelee, kouluttaa, tutkii ja toimii niin kansallisilla kuin kansainvälisillä kentillä opiskelijaliikunnan puolesta.

 

Lisätietoja:

Emilia Junnila

emilia.junnila@hyy.fi

050 355 4770