21.6.2021

Yliopistoyhteisöllä on vielä paljon kehitettävää hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden parantamiseksi

Blogi

Ylioppilaskunta toteutti hyvinvointi- ja yhdenvertaisuuskyselyn keväällä kerätäkseen ajankohtaista tietoa Helsingin yliopiston opiskelijoiden hyvinvoinnista ja yhdenvertaisuuden kokemuksista. Vastauksia tuli noin 630. Alustavissa tuloksissa selvisi, että HYYn ja yliopiston on entistä voimakkaammin kitkettävä yliopistoyhteisössä esiintyvä häirintä ja ratkaistava hyvinvoinnin haasteet, jotka koronapandemia on tuonut mukanaan.

 

HYY on viimeksi toteuttanut hyvinvointikyselyn vuonna 2019 ja kahdessa vuodessa on tapahtunut valtavasti. Kyselyn vastauksissa korostuu koronapandemian mukanaan tuomat haasteet. Mielenterveyden oireilu on kasvanut opiskelijoiden keskuudessa merkittävästi ja 40% vastaajista ilmoitti käyttäneensä mielenterveyspalveluita viimeisen 12 kuukauden aikana. Toinen merkittävä muutos kahden vuoden takaiseen liittyy opiskelijoiden liikkumiseen. Yli 80% vastaajista koki, että haluaisi liikkua enemmän kuin nyt liikkuu. Selittävänä tekijänä nousi ensisijaisesti esiin liikuntapalveluiden, kuten Unisportin, sulkeminen poikkeusaikana.

 

Toisaalta kyselyssä nousi esiin myös positiivisia muutoksia. Vuonna 2019 havaitsimme suuria puutteita opiskeluergonomiassa sekä luentojen tauotuksessa. Etäaika ei ole tarjonnut ratkaisuja opiskelun fyysiseen rasitukseen ja hälyttävän moni vastaus kertoo fyysistä oireista, kuten niska- ja selkäkivuista. Sen sijaan luentojen tauotus ja luentojen aikana mahdollinen liikkuminen on edennyt hienosti. Etäaika on tuonut mukanaan parempaa tauotusta ja tarjonnut mahdollisuuden olla liikkeessä myös luennon aikana.

 

Opiskelijoiden vastauksissa korostuu kuitenkin epätietoisuus ja yksinäisyys etäaikana. Noin 55% vastaajista koki, ettei viimeisen 12 kuukauden aikana opintojen ohjaus ole ollut riittävällä tasolla. Samalla melkein 40% opiskelijoista raportoi, ettei heillä ole riittävää määrää läheisiä ihmisiä, joille puhua. Näihin haasteisiin on yliopistoyhteisön kyettävä vastaamaan yhdessä. Osaan esitetyistä ongelmista on saatu jo ratkaisuja, kuten Unisportin salien uudelleen avaaminen. Viesti opiskelijoiden yksinäisyydestä ja fyysisestä sekä henkisestä oireilusta on kuitenkin otettava todella vakavasti.

 

Yhdenvertaisuuden saralla kartoitettiin vastaajien kokemuksia yhdenvertaisuuden toteutumisesta sekä häirinnän kokemuksista. Noin 60% arvoi yhdenvertaisuuden toteutuvan hyvin tai erittäin hyvin ylioppilaskunnassa sekä yliopistolla. Toisaalta 7 % koki yhdenvertaisuuden toteutuvan huonosti ja 1 % erittäin huonosti yliopistolla. HYYssä vastaukset olivat vastaavasti 1 % erittäin huonosti ja 2 % huonosti. Erityisesti toivottiin keskittymistä etniseen ja kulttuuriseen sekä kielelliseen yhdenvertaisuuteen ja saavutettavuuden parantamiseen.

 

Häirintää, kiusaamista tai epäasiallista käytöstä oli kokenut 19 % ylioppilaskunnassa tai sen piirissä toimivassa järjestössä ja 25 % yliopistolla. Nämä tulokset ovat hälyttäviä ja vaativat vaikuttavia toimenpiteitä. HYYssä olemme suunnittelemassa esimerkiksi antirasismi- ja saavutettavuuskoulutuksia sekä häirintäyhdyshenkilötoimintamme kehittämistä. Syksyllä jalkaudumme myös yliopistolle tulostemme kanssa, jotta yliopiston johto ja henkilökunta ryhtyvät toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden parantamiseksi.

 

Haluamme kiittää kaikkia hyvinvointi- ja yhdenvertaisuuskyselyyn vastanneita. Kysely toi esiin monia kehityskohteita ja hälyttäviä faktoja. Tulemme nostamaan nämä ongelmat esille niin yliopistoyhteisössä kuin yhteiskunnassa, jotta jatkossa jokaisen on hyvä opiskella Helsingin yliopistossa.

 

Tiia Niemi & Matias Takala, sosiaalipoliittiset asiantuntijat