29.5.2019

Opiskelupaikkojen lisäys ei riitä sivistyksen edistämiseen

Nykyisin korkeakoulutuksen aloittaa 56 % nuorista ikäluokista. Siirtyminen toiselta asteelta korkeakoulutuksen piiriin on hidastunut vuodesta 2007. Vuonna 2016 käyttöönotettu ensikertalaiskiintiö on vahvistanut tätä kehitystä. Nuoret taktikoivat ja pelkäävät tekevänsä vääriä valintoja, eivätkä ensikertalaisuuden menettämisen uhassa ota toissijaista paikkaa vastaan.

Ensikertalaiskiintiöiden sijaan pääsyä korkeakoulutuksen piiriin voidaan helpottaa lisäämällä aloituspaikkoja, kuten Hannu Karhunen kirjoitti 17.5. Helsingin Sanomien vieraskynässä. Aloituspaikkojen lisääminen ei onnistu ilman korkeakoulujen rahoituksen lisäämistä. Yliopistoindeksin palauttamisen ohella korkeakoulut tarvitsevat tasokorotuksen perusrahoitukseensa, jotta ne voivat kouluttaa kasvavaa opiskelijajoukkoa laadukkaasti.

Korkeakoulujen taloudellisten toimintaedellytysten turvaaminen on ensisijaista, koska opiskelijan osaaminen ei kerry pelkästään opiskeluoikeudella. Osaamista syntyy parhaiten laadukkalla opetuksella. Korkeakoulutettujen määrän lisäksi onkin ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota koulutuksen laatuun. Sitä edistetään parantamalla opettaja–opiskelija-suhdelukua, oppimisympäristöjä ja ohjauskäytänteitä. Tähän tarvitaan resursseja.  Korkeakoulujen kannattaa tarjota opetusta entistä enemmän myös yhteistyössä, opiskelijan kannalta avoimesti ja joustavasti.

Tutkinto-opiskelijoiden lisäksi opetusta kaipaavat elinikäiset oppijat. On tärkeää, että kaikille kansalaisille tarjotaan mahdollisuuksia sivistää itseään. Sivistystä tarvitaan erityisesti nyt, kun ilmastonmuutoksen kaltaiset globaalit haasteet vaativat ratkaisua. Koulutus antaa tiedon lisäksi ymmärrystä ja empatiataitoja. Ne ovat avainasemassa paremman maailman luomisessa.

Korkeakoulutettujen määrän kasvattaminen ja jatkuvan oppimisen edistäminen vaativat panostuksia ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Tulevan hallituksen on pidettävä huolta koulutuksen laadusta nostamalla korkeakoulujen rahoitusta ja tuettava nuorten valintoja poistamalla ensikertalaiskiintiö.

Paula Sajaniemi
hallituksen puheenjohtaja
Tampereen ylioppilaskunta

Paula Karhunen
hallituksen koulutuspoliittinen vastaava
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta