17.3.2020

Koronaviruspandemian ja valmiuslain vaikutukset, päivittyvä uutinen

UUTINEN

Päivitetty: 25.3.2020

 

Koronaviruksen leviämistä pyritään hillitsemään monilla poikkeuksellisilla keinoilla. Seuraa viranomaisten, yliopiston ja meidän viestintää aktiivisesti, ja toimi ohjeiden mukaisesti.

 

Koronaviruksen vuoksi Suomessa ollaan ottamassa käyttöön valmiuslaki, josta valtioneuvosto kertoi tiedotustilaisuudessaan 16.3. Muun muassa yliopistot suljetaan ja lähiopetus keskeytetään. Lisäksi yli kymmenen ihmisen kokoontumiset julkisilla paikoilla kielletään. Kaikki Suomen hallituksen linjaamat toimenpiteet löydät täältä.

Tässä uutisessa kerrotaan miten koronaviruspandemia ja valmiuslain käyttöönotto vaikuttavat Helsingin yliopiston opiskelijoihin ja HYYn jäseniin.

 

Vaikutukset yliopistoon ja opiskeluun

Yliopiston tilat on suljettu 18.3.–13.4.2020.

Lähtökohtaisesti kaikki opetus ja opiskelu järjestetään etänä. Tarkempia käytännön ohjeistuksia antavat tiedekunnat, koulutusohjelmat ja opettajat.

Tutkintojen uudistuksiin liittyvää siirtymäkautta jatketaan. Voit vielä 18.12.2020 asti valmistua vanhojen tutkintovaatimusten mukaan.

Harjoittelun järjestämisestä vastaa työnantaja. Harjoittelu saatetaan myös siirtää tai perua.

Lisätietoja löydät yliopiston nettisivuilta.

 

Palvelutoimisto suljettu

Palvelutoimisto on suljettu 17.3. –3.5. Jos tarvitset esimerkiksi lukuvuositarran tai kulkuluvan, ota yhteyttä sähköpostitse info@hyy.fi tai toimisto@hyy.fi. Vastaamme viesteihin normaalin työajan puitteissa. Erityistapauksissa on mahdollista sopia tapaaminen palvelutoimistossa asioiden hoitamiseksi 1–2 päivän päähän.

 

UniCafe

Suurin osa UniCafe-ravintoloista suljetaan. Aukioloaikoihin saattaa tulla muutoksia. Tällä hetkellä avoinna pidetään Kaivopihan ja Serpensin ravintoloita.

Poikkeustilanteen vuoksi ravintoloista voi ostaa myös take away -annoksia opiskelijahintaan. Lisätietoja ja ajankohtaiset aukioloajat löydät UniCafen nettisivuilta.

 

Ohjeita järjestöille

Kaikki HYYn järjestöjen käyttöön tarjottavat juhla-, sauna- ja kokoustilat suljetaan toistaiseksi. Alina-sali ja kattosauna Sivitys sekä kokoustilat Wilhelmsson, Seppele, Kabinetti ja Barrikaadi eivät ole järjestöjen varattavissa tai käytettävissä. Peruuntuneista varauksista ei peritä maksuja.

Lisää ajankohtaisia ohjeita järjestöille löydät täältä.

 

UniSport

Kaikki UniSportin liikuntakeskukset on suljettu 13.4.2020 asti. Lisätietoja voit lukea UniSportin nettisivuilta.

 

Matkustaminen

Suosittelemme ulkomailla olevia opiskelijoita palaamaan Suomeen. Suomeen ulkomailta palatessa tulee olla 14 päivää omaehtoisessa karanteenissa.

 

Kela ja opintotuki

Koronaviruksen vuoksi opinnot saattavat viivästyä. Kela on ottamassa tämän huomioon omassa toiminnassaan, mutta tarvittavia päätöksiä ei olla vielä ehditty tekemään. Lisätietoja löydät Kelan nettisivuilta.

 

Pikku HYY

Lastenhoitopalvelumme on suljettu 18.3.–13.4., sillä yliopiston tilat on suljettu.

 

Keskustelutukea korona-ahdistukseen

Koronan leviäminen saattaa ahdistaa ja pelottaa. Useat tahot tarjoavat tukea opiskelijoille.

  • Nyyti ry:n chatit tiistaisin klo 15-17 ja torstaisin klo 18-20. Lisätietoja Nyytin nettisivuilta.
  • Yliopiston listaamia tukitahoja löydät täältä

 

HYYn tapahtumat

Kaikki HYYn tapahtumat ennen 31.5. on peruttu. Selvitämme vaihtoehtoisia tapoja järjestää opiskelijoille tärkeitä tapahtumia, kuten vappua. Myös valiokuntien tapahtumat ja kokoukset on peruttu. Kerromme lisää myöhemmin.

 

Tuutorien kouluttaminen

Selvitämme minkälaisia poikkeusjärjestelyitä tuutorikoulutuksien järjestäminen edellyttää. Kaikki tuutorit kuitenkin saavat tarvitsemansa koulutuksen syksyä varten. Kerromme lisää myöhemmin.

 

Edustajisto

Edustajiston kokous 18.3. on peruttu. Uusi kokous etäyhteydellä pyritään järjestämään mahdollisimman pian. Kerromme lisätietoja suoraan edustajistoryhmille.

 

Lisätietoja koronaviruksesta

Koronavirustilanne Helsingin yliopistossa

Helsingin yliopisto, koronaviruksen vaikutukset opiskeluun

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ajankohtaiset tiedot koronaviruksesta

YTHS:n ajankohtaista koronaviruksesta

Helsingin Sanomien päivittyvä seuranta

Yle Uutisten päivittyvä seuranta

 

Lisätietoja:

Aaro Riitakorpi, pääsihteeri

aaro.riitakorpi@hyy.fi

040 0816 426