4.6.2021

Keneltä kehtaa kysyä kunnasta?

BLOGI

Kuntapolitiikka on ollut minulle aina hieman hämärän peitossa, enkä usko, että olen ainoa. Aloin selvitellä, mitä kunta kokonaisuudessaan tekee ja mikä rooli meillä nuorilla on kunnallispolitiikassa. Pääsin matkan varrella jututtamaan Helsingin istuvaa pormestaria Jan Vapaavuorta, joka kunnan toiminnasta puhumisen lisäksi murjaisi pyynnöstäni kuntavitsin!

 

Nuorten äänestysprosentit kuntavaaleissa ovat hieman noloa lueskeltavaa. Vuoden 2017 kuntavaaleissa 18-vuotiaista äänesti 42,5 prosenttia, mutta 20-vuotiaista vain 33,0 prosenttia. Äänestysprosentti kasvaa verrattain tasaisesti 42-vuotiaiden ikäryhmän 57,6 prosenttiin ja korkeimmillaan se on 73-vuotiaiden ryhmässä, josta äänesti 76,7 prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus

 

Mitä tapahtuu, kun nuoret eivät äänestä?

Helsingissä kaupunginvaltuutettujen keski-ikä on 45 vuotta, asukkaiden keski-iän ollessa 40 vuotta. On huolestuttavaa, ettei nuoria ole edustamassa suhteessa oikeaa määrää ihmisiä toimielimissä, jotka päättävät meidän kaikkien elämään vaikuttavista asioista.

Tulisiko nuoren äänestää nuorta? Pormestari Vapaavuoren mukaan oikeastaan kaikkien, myös vanhempien tulisi äänestää nuoria: ”Kokonaisuutena ei tulisi jumiutua katsomaan vain ikää, mutta nuoret ehdokkaat ovat tulevaisuusorientoituneita”.

Sanoppa muuta! Meillä nuorilla on todella paljon annettavaa pölyttyneisiin valtuustonkokouksiin, joihin kokemuksen rinnalle tarvitaan visiota uudistuvan kaupungin kehittämiseen.

 

Kuntademokratia kunniaan

Äänestämisen lisäksi me kansalaiset voimme valtuustokauden aikana ottaa yhteyttä valtuutettuihin tai tehdä vaikkapa asukkaiden kesken kuntalaisaloitteen. Minulle kelpaisi esimerkiksi lisää kirpputoreja mahdollistavia tiloja ja laajat lisäsatsaukset mielenterveyspalveluihin.

Kysyin pormestarilta minkälaiset kuntalaisaloitteet ovat vuosien varrelta jääneet mieleen: “Useimmiten toiveet ovat arkisia. Roskiksia, WC:itä ja opasteita. Asioita, jotka vaikuttavat arjen kokemuksiin”. Vastaus yllätti minut, mutta se resonoi. Kesäiset puistopiknikit pitää usein suunnitella sen mukaan onko lähistöllä wc:tä ja toisaalta pääseekö sinne näppärästi julkisilla tai kaupunkipyörällä.

Tulisiko kunnan kuunnella enemmänkin asukkaita, järjestöjä ja asiantuntijoita? Pormestarin mielestä ainakin Helsingissä on ollut halua luoda monipuolisesti tilaisuuksia tälle. Mutta kuulla ja kuunnella ovat tietysti eri asiat. “On rakennettava aitoja mahdollisuuksia tulla kuulluksi. Demokratian toimivuuden kannalta päättäjille on tarjottava mahdollisuus ymmärtää erilaisia näkökulmia. Lisäksi kunnissa tulee puolustaa niitä, jotka eivät osallistu, he ovat yhtä arvokkaita asukkaita.” pormestari toteaa.

 

Opiskelijoilla on voimaa 

Meillä opiskelijoilla on aitoa vaikutusvaltaa! Pelkästään Helsingin yliopistossa opiskelee 26 000 opiskelijaa. Alimmalla äänimäärällä valtuustoon pääsi viime vaaleissa Helsingissä 457 äänellä ja Espoossa 264 äänellä. Jos vaikka kasvatustieteellisen tiedekunnan 3000 opiskelijaa äänestäisi järjestäytyneesti, saisimme noin 6 omaa ehdokasta suoraan kaupunginvaltuustoon Helsinkiin.

Hyviä ehdokkaita löytyy paljon ja näissä vaaleissa suurin osa on kunnostautunut somen kanssa, joten on helppo löytää ne aiheet ja arvot, joita he aikovat ajaa. Voi myös vilkuilla minkä järjestöjen tavoitteet ehdokas on allekirjoittanut ja mitä puolueen yhteisissä tavoitteissa sanotaan.

Viikko aikaa, nyt vaan päättämään! Eikä ole niin vakavaa, jos ei tiedä ehdokkaan kantaa kaupungin jokaiseen roskikseen ja tienpätkään, kokonaisuus merkitsee ja se että jakaa ne tavoitteet ja arvot, jotka ovat sinulle tärkeitä. Annetaan niille ihmisille mahdollisuus todistaa arvonsa, jotka ovat valmiita rakentamaan meille hyvä paikan elää. Käykää äänestämässä, ottakaa kaverit mukaan ja muistakaa vaalipullakaffet.

Ja sitten se tärkeä eli Jan onko olemassa kuntavitsejä?

“Nooh eihän kunta mikään huumorin alalaji ole… Mutta ainahan noi turkulaiset naurattaa.”

 

Sophie Nyyssönen
Hallituksen jäsen (kaupunki, World Student Capital, asuminen, perheelliset)

 

Sophie Nyyssönen 28v.
Asuinkaupunginosa? Kallio
Lempipaikka Helsingissä? Rajasaaren koirapuisto
Opiskelut? Kasvatustiede HY
HYY taustaa?  HYYn edustajistossa 2017–täällä ollaan

Jan Vapaavuori 56v
Asuinkaupunginosa? Töölö
Lempipaikka Helsingissä? Stadionin torni
Opiskelut? Oikeustiede HY
HYY taustaa?  HYYn edustajistossa 1987-1991


Kunta 101 – Mistä kaikesta kunnassa päätetään?

Terveys: Perusterveys, mielenterveys, erityissairaanhoito

Sosiaalipalvelut: Toimeentulo, kuntoutus, lastensuojelu, ikääntyneet, vammaiset, päihdetyö, nuorisotyö

Koulutus: Vauvasta vaariin, varhaiskasvatuksesta, lukioon aina jatkuvaan oppimiseen, koulukuljetukset, aamu- ja iltapäivätoiminta, koululaisten kerhotoiminta

Rakentaminen: Maankäyttö, kaavoitus, kunnan toimitilat, kuntatekniikka

Kunnossapito: Sisäilma, kadut, jäte, vesi, sähkö

Liikenne: Liikennesuunnittelu, kävelystä, pyöriin, julkisiin ja yksityisautoiluun

Hallinto: Verottaminen, strategia, viestintä, digipalvelut, tietosuoja, tilastointi, kuntademokratian edistäminen, yhteistyö sidosryhmien, järjestöjen, yhteisöjen ja asukkaiden kanssa

Ja paljon muuta: Esim yrittäjyys, työllistäminen, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, saavutettavuus, kansainvälisyys, maahanmuutto, ympäristö, ilmastonmuutoksen sopeutustoimet, kestäväkehitys, turvallisuus, kirjastot, taide ja kulttuurilaitokset, tapahtumia, liikunta, harrastaminen, oikeusapu, hyvinvoinnin edistäminen ja sosiaalinen kestävyys

 

Lähteet:

https://www.kuntaliitto.fi/

https://www.kotikunta.fi/espoo.php?a=5182

https://www.kotikunta.fi/helsinki.php

https://www2.helsinki.fi/fi/kasvatustieteellinen-tiedekunta/tiedekunta

https://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/kv2017