4.12.2019

HYYn hallitus valittu vuodelle 2020, puheenjohtajaksi Claes Bergh

UUTINEN

HYYn edustajisto valitsi hallitukseen vuodelle 2020 puheenjohtajaksi Claes Berghin ja 11 hallituksen jäsentä.

 

HYYn edustajisto kokousti eilen 3.12. ja valitsi ylioppilaskunnalle uuden hallituksen vuodelle 2020. Hallitukseen valittiin puheenjohtaja Claes Berghin (Svenska Nationer och Ämnesföreningar) lisäksi 11 hallituksen jäsentä.

“Olen todella innostunut ja iloinen, että pääsen johtamaan HYYn hallitusta ja toimintaa tulevana vuonna! Yhdessä upean hallituksen kanssa pääsemme jatkamaan pitkäjänteistä työtä yhteisömme eteen. Ensi vuonna teemme töitä erityisesti vapaaehtoistoiminnan kehittämisen ja aktiivisen edunvalvonnan parissa. Lisäksi hallituksen ja edustajiston välistä yhteistyötä tulee kehittää esimerkiksi toimintatapoja uudistamalla. Meidän tulee pystyä myös miettimään, mikä on ylipäänsä ylioppilaskunnan tarkoitus. Se voi olla jotain muutakin kuin mitä yliopistolakiin on kirjattu. Me määrittelemme itse oman tulevaisuutemme”, tuore puheenjohtaja Bergh kertoo.

 

HYYn hallitus kokonaisuudessaan vuodelle 2020:

Puheenjohtaja Claes Bergh (SNÄf)

Sami Hasunen (Osakuntalainen edustajistoryhmä)

Taavi Heikkilä (Sitoutumaton vasemmisto)

Lovisa Hirvonen (HYAL)

Jessika Isomeri (HYAL)

Timo Kalliokoski (HYAL)

Okko Karvonen (HYYn Vihreät)

Riku-Petteri Kyllönen (Sitoutumaton vasemmisto)

Sammy Nurminen (HELP)

Joonas Pulliainen (Edistykselliset)

Akseli Rouvari (HYYn Vihreät)

Sakari Saari (HELP)

 

Ennen hallituksen valintaa edustajistoryhmät asettivat omat ehdokkaansa. Ehdokkaita puheenjohtajaksi oli 2 ja hallituksen jäseniksi 12. HYYn sääntöjen mukaan edustajisto päättää hallituksen muodostajasta, joka muodostaa hallituksen päättäen sen jäsenistä hallitusehdokkaiden keskuudesta.Olemme kiinnittäneet huomiota uuden hallituksen poikkeukselliseen sukupuolijakaumaan. Vaikka lähivuosina jakauma on aina ollut joko tasainen tai selvästi naisvoittoinen, on syytä varmistaa onko tämän vuoden tilanne vain puhdas sattuma. Olemmekin aloittaneet useita toimenpiteitä, joilla kartoitamme hallituksenvalintaprosessin taustalla olevia rakenteita. On ehdottoman tärkeää, että ylioppilaskunnan hallitukseen hakeminen koetaan helpoksi, saavutettavaksi ja mielekkääksi sukupuolesta tai muusta taustasta riippumatta.

Edustajiston kokouksessa päätettiin myös seuraavan vuoden tavoiteohjelmasta, jonka pohjalta HYYn toimintaa suunnitellaan vuodelle 2020. Toiminnan painopisteet tulevat olemaan vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä, aktiivisessa edunvalvonnassa, kestävässä kehityksessä, kuntavaaleihin valmistautumisessa sekä sisäisessä kehittämisessä.

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Claes Bergh

Hallituksen puheenjohtaja 2020

claes.bergh@hyy.fi

050 595 0327

 

Laura Wathén

Hallituksen puheenjohtaja 2019

laura.wathen@hyy.fi

050 409 1383