Opiskelija päättää

Ylioppilaskuntamme päätöksenteosta vastaa 60 opiskelijasta muodostuva edustajisto, joka valitaan vaaleilla joka toinen vuosi. Edustajisto valitsee HYYlle hallituksen, joka koostuu tänä vuonna 12 jäsenestä eri edustajistoryhmistä. Hallitusta tukee päivittäisessä toiminnassa henkilökunta ja lukuisat valiokunnat.

Edustajisto

Edustajisto vastaa ylioppilaskuntamme päätöksenteosta. Se koostuu 60 opiskelijasta, jotka valitaan vaaleilla joka toinen vuosi. Kaikilla jäsenillämme on oikeus äänestää ja asettua ehdolle vaaleissa. Edustajisto päättää esimerkiksi HYYn säännöistä ja talousarviosta sekä valitsee hallituksen. Edustajisto kokoustaa lukukausien aikana noin kerran kuussa. Voit seurata kokouksia suorana lähetyksenä myös omalta kotisohvaltasi!

Enemmän edustajistosta!

Hallitus

Ylioppilaskuntamme hallitus käyttää päätösvaltaa niissä asioissa, joita ei ole määrätty edustajistollemme päätettäviksi. Jokaisella hallituksemme jäsenellä on omat vastuualueensa, joiden parissa he tekevät työtä vuoden pituisen toimikautensa ajan. HYYn hallituksen jäsenet esimerkiksi tapaavat yliopiston edustajia, järjestävät tapahtumia ja valvovat opiskelijoiden etua. Hallituksemme työskentelee HYYn keskustoimistolla tiiviissä yhteistyössä asiantuntijoidemme kanssa.

Haloo hallitus!

Henkilökunta

Ylioppilaskuntamme jokapäiväisestä toiminnasta huolehtii yhdessä hallituksen kanssa henkilökunta, johon kuuluu mm. pääsihteeri, useita asiantuntijoita ja toimistosihteereitä. Asiantuntijamme auttavat mielellään jäseniämme opiskelijaelämän kiemuroissa, ja voitkin olla heihin yhteydessä milloin tahansa.

Hei henkilökunta!

Valiokunnat

Valiokunnat keskittyvät ylioppilaskuntamme eri osa-alueiden toiminnan ideointiin ja kehittämiseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tapahtumien järjestämistä, järjestöjen tukemista, koulutuspolitiikassa vaikuttamista ja yliopistoyhteisömme kehittämistä. Valiokunnat ovat kaikille jäsenillemme avoimia, ja toimintaan voi lähteä mukaan missä vaiheessa vuotta tahansa.

Tutustu valiokuntiin

Ylva

Ylva on ylioppilaskuntamme omistama yritys, joka mahdollistaa tuotoillaan aktiivista opiskelijaelämää. Ylva on ollut osa Helsingin kaupunkikuvaa jo 150 vuotta ja tekee liiketoimintaa katsomalla kauas tulevaisuuteen. Ylva on ylioppilaskuntamme varallisuudenhoitaja, jonka liiketoiminnan ytimessä on kestävien ratkaisujen luominen tuleville sukupolville.

Ylvan sivuille