


Koronaviruspandemian vaikutukset opiskelijoihin
UUTINEN
17.3. päivitetyn uutisen koronan ja valmiuslain vaikutuksista opiskelijoille löydät täältä.
Pese kädet, vähänkään kipeänä pysy kotona ja yski kyynärtaipeeseen. Älä koskettele naamaasi ja vältä fyysistä kontaktia muiden ihmisten kanssa. Noudata viranomaisten ohjeita.
Helsingin yliopistolle on julistettu koronavirustilanteen vuoksi poikkeustila. Aihetta paniikkiin kuitenkaan ei ole. Suomessa ja yliopistolla kyse on ehkäisevistä varotoimenpiteistä. Näitä ohjeita on äärimmäisen tärkeää noudattaa, jotta koronaviruksen leviämistä pystytään hillitsemään.
Tähän uutiseen on koottu tietoa miten koronavirusepidemia vaikuttaa Helsingin yliopiston opiskelijoihin. Uutista päivitetään tarpeen mukaan.
HYYn järjestämät tapahtumat
Perumme kaikki kevään massatapahtumat:
- HYY Pop Up 16.3.-20.3.
- Vappuun liittyvät tapahtumat
- Tuutoriseikkailu 12.5-13.5.
- Flora 15.5.
Kerromme tapahtumien järjestämisestä myöhemmin lisää, esimerkiksi siirrämmekö joidenkin tapahtumien järjestämisen syksylle. Selvitämme myös vaihtoehtoisia tapoja juhlistaa opiskelijoille tärkeitä tapahtumia, kuten vappua.
HYYn valiokuntien tapahtumat ja kokoukset on peruttu.
Ilman erillistä ilmoitusta kaikki HYYn tapahtumat ennen 31.5. on peruttu.
Vaikutukset opiskeluun
Opetuksen läsnäolopakko on purettu. Korvaavat opetus- ja opiskelutavat päätetään koulutusohjelmakohtaisesti.
Suosittelemme opiskelemaan kotona ja välttämään yliopiston yhteisiä avoimia opiskelutiloja. Oppimiskeskus Aleksandrian tietotekniikan käyttötilat on suljettu.
Kaikki yliopiston järjestämät yleisötilaisuudet on peruttu. Kuitenkin opetuksessa ja muissa sisäisissä tilaisuuksissa voi olla läsnä samassa tilassa enintään 50 henkilöä. Tiedekunnat antavat tarkempia ohjeita.
Yllä olevat rajoitukset ja määräykset ovat voimassa välittömästi.
Suosittelemme seuraamaan yliopiston, oman tiedekuntasi ja koulutusohjelmasi viestintää aktiivisesti. Lisätietoja löydät täältä.
UniCafe
Osa UniCafen ravintoloista on suljettu. Päivittyvän listauksen auki ja kiinni olevista ravintoloista löydät täältä. Aukioloihin saattaa tulla vielä muutoksia.
Asiakkaita pyydetään käyttämään käsihuuhdetta, jota löytyy jokaisesta ravintolasta linjastojen alusta.
Ohjeita HYYn järjestöille
Suosittelemme järjestöjä perumaan kevään tapahtumat. Alina-salin tai Sivistys-saunatilan varauksen perumisesta ei peritä maksua. Peruminen hoidetaan tavalliseen tapaan sähköpostia lähettämällä toimisto@hyy.fi.
Tarkempia ohjeita järjestöille löydät täältä. Järjestöt voivat haasteiden edessä pyytää tukea ja kysyä lisätietoja järjestöasiantuntijaltamme Jaakko Kalskeelta, jaakko.kalske@hyy.fi.
Matkustaminen
Matkustaminen ulkomaille opiskeluasioissa on kielletty. Suosittelemme myös välttämään kotimaan matkustusta. Yliopisto on keskeyttänyt opiskelijoiden vaihtoon lähettämisen. Tällä hetkellä vaihdossa olevia opiskelijoita ei ole kuitenkaan ainakaan vielä kutsuttu palaamaan kotiin.
Jos olet palannut Suomeen ulkomailta, suosittelemme viranomaisten suositusten mukaisesti jäämään 14 vuorokaudeksi omaehtoiseen kotikaranteeniin, vaikka sinulla ei olisi oireita. Opiskele mahdollisuuksien mukaan kotoa käsin.
Seuraa ja noudata Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita ja määräyksiä.
Tuutorien kouluttaminen
Selvitämme minkälaisia poikkeusjärjestelyitä tuutorikoulutuksien järjestäminen edellyttää. Kaikki tuutorit kuitenkin saavat tarvitsemansa koulutuksen syksyä varten. Kerromme tästä lisää myöhemmin.
Edustajiston kokoukset
Edustajiston kokous 18.3. järjestetään. Otamme koronaepidemian huomioon järjestelyissä. Kerromme lisätietoja edustajistoryhmille.
Lisätietoja koronaviruksesta
Helsingin yliopiston poikkeustilan suositukset ja määräykset
Helsingin yliopisto, koronaviruksen vaikutukset opiskeluun
Helsingin yliopiston koronavirusseuranta Flammassa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ajankohtaiset tiedot koronaviruksesta
YTHS:n ajankohtaista koronaviruksesta
Helsingin Sanomien päivittyvä seuranta
Yle Uutisten päivittyvä seuranta
Lisätietoja:
Aaro Riitakorpi, pääsihteeri
040 0816 426