26.5.2022

Koulutuspoliittisen sektorin kevättervehdys 2022

UUTINEN

Mitä HYYn koulutuspoliittiselle sektorille on kuulunut tänä keväänä? Mitä olemme tehneet ja mihin olemme vaikuttaneet? Tässä tekstissä kerromme, mitä hallituksen koulutuspoliittiset vastaavat Aku Houttu ja Nea Hakala sekä koulutuspoliittiset asiantuntijat Marianna Suokas ja Mathilda Timmer ovat puuhanneet.

Kommentti- ja lausuntopyynnöt

Vuoden alkupuolella kommentoimme yliopiston luonnosta eduskuntavaalitavoitteista. Yliopiston ajatukset tavoitteiksi ensi vuoden eduskuntavaaleja ajatellen olivat monessa asiassa yhteneväiset meidän kanssamme, kuten rahoituksen kasvattaminen koulutukselle ja panostukset opiskelijoiden hyvinvointiin. Huhtikuun alussa lausuimme yliopistolle opintosuoritusten kuulusteluiden periaatteista, joista rehtori tekee päätöksen myöhemmin.

Opiskelijaedustaja-asiat

Tammikuun lopulla Helsingin yliopiston hallitus teki historiallisen päätöksen ja päätti yliopistokollegion siirtymisestä tasakolmikantaan. Tämä tiesi yhden paikan lisäystä kasvatustieteellisen opiskelijoille kollegiossa, mitä varten järjestimme opiskelijaedustajahaun. Tämän lisäksi järjes kaksi suurta täydennyshakua opiskelijaedustajapaikoille, jotka olivat täyttämättä. Myös yliopiston erillislaitosten paikat tulivat hakuun uudelle kaudelle.

Tapaamiset

Olemme aktiivisesti osallistuneet kokouksiin ja tavanneet erinäisiä sidosryhmiä. Jatkoimme säännöllisiä tapaamisia yliopiston opetuksen toimialan kehitysjohtajan Susanna Niinistö-Sivurannan kanssa. Teemoina keskusteluissa on ollut muun muassa palaaminen kampuksille ja siihen liittyvät haasteet sekä yksilöllisiin järjestelyihin liittyvät ongelmakohdat. Koronan jälkeisestä opetuksesta on keskusteltu myös Opettajien Akatemian kanssa. Olemme osallistuneet myös HYYn vappucocktaileille, SYL:n kevätseminaariin ja koulutuspoliittisiin sektoritapaamisiin. Lisäksi yliopiston kanssa on keskusteltu Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan vaikutuksista yliopiston toimintaan.

Olemme myös edustaneet HYYtä yliopiston eri toimielimissä ja työryhmissä. Olemme vaikuttaneet muun muassa opintoasiainneuvostossa (ONE), yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen neuvostossa (YNE), Ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin kehittämisen -projektissa ja maisteritutkielmien teknistä prosessia kehittävässä tutkielmatyöryhmässä. Lisäksi tapasimme yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämishankkeen vetäjiä.

Muuta tapahtunutta

Tuore koulutuspoliittinen asiantuntijamme Mathilda aloitti työnsä vuodenvaihteessa. Toukokuussa sektorillamme on aloittanut myös opiskelijaedustajavalintojen parissa työskentelevä valintakoordinaattori Timo Kalliokoski. Hallituksen koulutuspoliitiinen vastaava Nea osallistui paneelikeskusteluun yliopiston audiotoinnin tuloksista. Järjestöjen opintotoimijoiden tueksi olemme valmistelleet miniopasta HYYstä ja opintovaikuttamisesta. Kolmannen periodin alussa Aku ja Nea julkaisivat blogitekstin kampuksille palaamisesta.

Lisäksi olemme suunnitelleet ja aloittaneet tiedekuntakierrokset, joissa tapaamme tiedekuntien opiskelijajärjestöjä ja henkilöstöä. Lisäksi järjestimme HYYn virityspäivässä koulutuksen opintovastaaville vaikuttamisesta.

Vaikutimme myös hiljaisten tilojen lisäämiseen kampuksille, jotta etäluennoille osallistuminen olisi helpompaa. Keväällä on myös valmisteltu HYYn eduskuntavaaliohjelmaa, johon valmistelimme pohjan koulutuspoliittisille tavoitteille.

Keväisin kopoterveisin

Aku Houttu ja Nea Hakala
Hallituksen koulutuspolitiikasta vastaavat jäsenet

Marianna Suokas ja Mathilda Timmer
Koulutuspoliittiset asiantuntijat