1. Kiitos muutosta!
Lämmin kiitos järjestöllenne ja jokaiselle muuttajalle kevään valtavasta rutistuksesta!
HYYn järjestötilojen muutto on ollut todellinen mammuttiurakka, joka onnistui teidän ansiostanne. Kiitos siis työpanoksestanne. Tiedämme, että omien tilojen jättämiseen liittyy monimutkaisia tunteita, ja arvostamme sitä, miten hienosti olette tilannetta hoitaneet.
Syksyllä toiminta käynnistyy uudistuneilla Domus Gaudiumilla ja Kirjastotalolla. Järjestämme syksyllä tilakoulutuksen ja haluamme, että te tilojen käyttäjinä olette mukana miettimässä sitä, miten tilat teitä parhaiten palvelisivat.
HYYn keskustoimiston väki
2. Muistathan ilmoittaa järjestön osoitemuutoksesta
Ilmoita järjestön mahdollinen osoitemuutos PRH:lle ja Postille. Uuden osoitteen ilmoittaminen ei maksa mitään. Suosittelemme tekemään kesän ajaksi tilapäisen osoitemuutoksen esimerkiksi jonkun hallituksen jäsenen kotiin, koska HYYn postilaatikoista pääsee hakemaan postia vasta syksyllä.
HYYn tarjoamia postilaatikoita varten voi järjestön osoitteeksi ilmoittaa Leppäsuonkatu 11, 00100 Helsinki.
3. Palvelutoimisto on suljettu 13.6.–3.8.
Palvelutoimisto sijaitsee Domus Gaudiumin aulan lasikopissa osoitteessa Mechelininkatu 3, 00100 Helsinki. Kulku palvelutoimistolle on Leppäsuonkadun puolella sijaitsevasta sisäänkäynnistä. Palvelemme jälleen 4.8.!
4. Pikku HYY on kesätauolla 29.6.–26.7.
Lastenhoitopalvelumme Pikku HYY tarjoaa tilapäistä lastenhoitoapua HYYn jäsenille. Jos tarvitset apua lastenhoitoon vaikkapa luennon ajaksi, omaa opiskelua varten, YTHS-käynnin kestoksi tai ihan vain saadaksesi pienen hengähdystauon, on Pikku HYY palvelu sinulle!
5. Tule kanssamme Helsinki Pride -kulkueeseen lauantaina 27.6.!
Kokoonnumme Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen eteen n. klo 11.30. Järjestöt voivat ilmoittautua mukaan yhteislähtöön 23.6. asti. Voit lukea lisää kulkueesta Helsinki Priden nettisivuilta.
Lisätietoja: HYYn hallituksen jäsen Nikola Eerola, 050 436 5604, nikola.eerola@hyy.fi
6. Haluaisitteko esitellä toimintaanne uusille opiskelijoille syksyllä 2026?
HYY järjestää tai on mukana järjestämässä kolmea uusille opiskelijoille suunnattua tapahtumaa, joihin HYYn piirissä toimivat järjestöt ovat erittäin tervetulleita mukaan. Voitte tällä lomakkeella ilmoittautua haluamiinne tapahtumiin kerralla, ja tarpeen tullen täydentää tietojanne myöhemmin.
Tapahtumat:
- Check-in Event 26.–27.8.
- Avajaiskarnevaalit 31.8.
- Fuksiseikkailu 17.9.
Ilmoittautuminen lomakkeella päättyy 16.8. klo 23.59. Voitte muokata Fuksiseikkailun rastikuvausta 30.8. asti. Check-in Eventin ja Avajaiskarnevaalien osalta 16.8. klo 23.59 jälkeen tehtäviä muokkauksia ei huomioida.
7. Järjestöjen tilakoulutus ja juhlatilan avajaiset 25.8. klo 16 alkaen
Järjestämme elokuun lopussa yhteisen koulutuksen järjestötoimijoille, jossa käsitellään uusien tilojen käyttöä, tulevaa tilavarauskalenteria sekä yhdenvertaisuutta tiloissa. Koulutuksen jälkeen avaamme uuden juhlatilan yhdessä!
Lisätietoja tapahtumasta kerromme elokuussa.
8. Tilavaraukset syksylle 2026
Luomme parhaillamme uutta tilanvarauskalenteria, joka on tarkoitus ottaa käyttöön alkusyksystä. Olemme usein järjestäneet kevään lopulla erillisen varauskierroksen syksyn Alina-salin ja Sivistys-saunan käyttövuoroja varten, mutta tänä vuonna erillistä varauskierrosta ei järjestetä. Vuoroja HYYn juhlatiloihin voi tiedustella ja varata 25.8. jälkeen.
Lisätietoja tilavarauksista kerromme elokuussa.
9. Kokeile HYYn järjestötietopankkia
Järjestötietopankkiin on koottu oppaita, ohjeita ja koulutusmateriaaleja järjestötoiminnan avuksi. Sieltä löydät mm. yhdistystoiminnan vuosikellon, hyvän hallinnon perusteet, yksittäisten virkailijoiden ohjeet ja tietoa yhdenvertaisuuden edistämisestä yhdistystoiminnassa. Tietopankkiin pääset käyttäjätunnuksella jarjesto.info@hyy.fi ja salasanalla Sitruunapuu1234. Osa materiaaleista saattaa olla keskeneräisiä ja varsinkin käännöksiä puuttuu vielä. Palautetta materiaaleista voi antaa sähköpostitse: janne.saranpaa@hyy.fi.
|
|
|
|
|