sali vanhalla ylioppilastalolla
sali vanhalla ylioppilastalolla
sali vanhalla ylioppilastalolla
18.9.2020

HYY peruu 152. vuosijuhliensa pöytäjuhlan

UUTINEN

HYY järjestää 152. vuosijuhlan perinteisen pöytäjuhlan sijaan streamattuna tilaisuutena. 

HYYn hallitus on päättänyt kokouksessaan keskiviikkona 16.9. peruuttaa ylioppilaskunnan 152. vuosijuhlat. Hallitus näki, ettei pöytäjuhlan järjestäminen olisi vastuullista tämänhetkisessä koronatilanteessa.

Ylioppilaskunnan pöytäjuhlien luonteen vuoksi vuosijuhlien järjestämistä sekä turvallisesti että juhlavieraille mielekkäästi ja juhlavasti ei nähty mahdollisena. Koska vuosijuhliin olisi kutsuttu myös sidosryhmiä ulkopaikkakunnilta, emme myöskään nähneet vastuullisena rohkaista vieraita matkustamaan eri puolelta Suomea vuosijuhliamme varten.

 

Vuosijuhlille uusi toteutustapa

 

Perinteisten vuosijuhlien sijaan järjestämme streamattavan tilaisuuden virallisena vuosijuhlapäivänä 26.11. Vanhalta ylioppilastalolta. Haluamme pitää kiinni tietyistä perinteistä, mutta mietimme vuosijuhlien konseptia myös osittain uusiksi tänä vuonna. Esimerkiksi ansiomerkkien jakaminen halutaan järjestää osana perinteistä pöytäjuhlaa, joten osa palkitsemisista siirtyy ensi vuodelle.

Kaikki jäsenemme ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta! Tilaisuuden luonteesta ja streamauksesta julkaistaan lisätietoa lähempänä tapahtumaa.

 

Lisätietoja:

Susanne Salo, tapahtumatuottaja
susanne.salo@hyy.fi

Jessika Isomeri, hallituksen tapahtumavastaava
jessika.isomeri@hyy.fi