HYY palkitsi vuoden 2025 parhaat opettajat
UUTINEN
HYY jakaa vuosittain ansioituneille Helsingin yliopiston opettajille ja ohjaajille palkintoja kiitoksena arvokkaasta työstä.
Hyviä opettajia ja ohjaajia kiitettiin perinteiseen tapaan HYYn 157. vuosijuhlassa Vanhalla ylioppilastalolla 8.11.2025. Palkintojen saajat valittiin opiskelijoiden ja järjestöjen antamien ehdotusten perusteella. Kiitämme lukuisista ehdotuksista!
Magister Bonus -palkinto jaetaan suomeksi tai ruotsiksi opettavalle henkilökunnan edustajalle. Best International Teacher -palkinto jaetaan englanniksi opettavalle. Hyvä ohjaaja -palkinto myönnetään ohjausta antavalle yliopiston henkilökunnan jäsenelle.
Magister Bonus
Hanna Koivula, vanhempi yliopistonlehtori
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Palkinnon myöntämiskriteerit:
- Opiskelijamyönteisyys
- Asiantuntevuus
- Aktiivinen asenne kehittämiseen
- Rakentavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen
Palkinnon ehdottajaa mukaillen:
Hanna Koivulan opetustyön keskiössä on aina opiskelija. Vahva asiantuntevuus ja innostus opetettavia aiheita kohtaan tarttuvat myös opiskelijoihin. Opettajana Koivula on jämpti, mutta samalla helposti lähestyttävä ja ymmärtäväinen opiskelijoiden erilaisia elämäntilanteita kohtaan. Hän on aina avoin kuulemaan opiskelijoiden ajatuksia ja varmistamaan, että oppimistavoitteet täyttyvät. Hänen aito opiskelijamyönteisyytensä sekä innostuksensa alaa kohtaan tekevät hänestä poikkeuksellisen opettajan – sellaisen, joka aidosti välittää opiskelijoiden hyvinvoinnista sekä menestyksestä.
Best International Teacher
Filip Ekholm, yliopistonlehtori
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Palkinnon myöntämiskriteerit:
- Opiskelijamyönteisyys
- Asiantuntevuus
- Aktiivinen asenne kehittämiseen
- Rakentavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen
Palkinnon ehdottajaa mukaillen:
Filip Ekholm on luonut ympärilleen poikkeuksellisen oppimisympäristön, missä opiskelijat saavat ohjausta ja mentorointia myös kurssien ulkopuolella. Hän on ollut merkittävä toimija lukuisten kemian opiskelijoiden opinto- ja urapoluilla. Ekholm kehittää pedagogisesti laadukkaita kurssejaan opiskelijoiden palautteen perusteella, minkä lisäksi hän panostaa palautteenantoon ja opiskelijoiden tukemiseen monin eri tavoin. Hän ylittää odotukset opiskelijamyönteisyydellään.
Hyvä ohjaaja -palkinto
Janni Haapaniemi, yliopistonlehtori
Kasvatustieteellinen tiedekunta
Palkinnon myöntämiskriteerit:
- Sitoutuneisuus
- Opintojen suunnittelun tukeminen
- Opiskelijan kohtaaminen
- Opiskelijan auttaminen osaksi yliopisto- ja tiedeyhteisöä
Palkinnon ehdottajaa mukaillen:
Janni Haapaniemen opetuksen ja ohjauksen lähtökohtana on inhimillisyys opiskelijoita kohtaan, mutta kuitenkin niin, että opetuksen tavoitteet täyttyvät. Opetus pohjautuu vahvasti tutkimukseen. Haapaniemeä kiitellään hänen tavastaan antaa kehittävää palautetta opiskelijoille lempeästi. Hän kehittää ja haastaa jatkuvasti opiskelijoiden ajattelua ja käsityksiä heidän omasta asiantuntijuudestaan. Hän haluaa oppia tuntemaan opiskelijansa ja kuunnella heitä. Haapaniemi on ollut myös merkittävä toimija opetussuunnitelmatyössä.
Lisätietoja:
Venla Lehtinen
hallituksen jäsen (koulutuspolitiikka)
venla.lehtinen@hyy.fi