15.11.2019

Ystäviä, elämyksiä ja työelämätaitoja – syksy on opiskelijatoiminnan kukoistusaikaa!

BLOGI

Kysyin alkusyksystä valiokuntatoimijoilta, että mikä on heidän mielestään ollut parasta toiminnassa tänä vuonna. Suoraan sanottuna vastaukset eivät yllättäneet, mutta lämmittävät mieltä vielä näin marraskuisina iltoinakin. Suurin osa vastauksista liittyi ympärillä oleviin ihmisiin ja yhteisöön. Olisin vastannut itsekin samoin, sillä en pysty edes sanoin kuvailemaan sitä kaikkea, mitä olen saanut opiskelijatoiminnalta ja sen tuomilta uusilta tuttavuuksilta.

”Parasta tänä vuonna
on ollut kivat tyypit ja hyvä fiilis.
Se, että olen saanut olla
osa yhteisöä.”

 

– Valiokuntatoimija

 

TIEDÄTKÖ, MITÄ YLIOPPILASKUNTAMME VALIOKUNNISSA TEHDÄÄN?


Minä en ainakaan tiennyt ennen kuin lähdin mukaan järjestövaliokunnan toimintaan pari vuotta sitten. Tänä vuonna olen päässyt näkemään valiokuntien toimintaa sitäkin laajemmin ja voin sanoa suoraan sydämestäni, että suosittelen lämpimästi toimintaan tutustumista! Valiokunnat ovat helpoin tapa osallistua ylioppilaskuntamme toimintaan, sillä ne ovat kaikille avoimia, eikä mukaan lähteminen vaadi sitoutumista mihinkään pitkäaikaiseen vastuuseen. Voit olla mukana juuri sen verran ja niin omistautuneesti kuin sinulle sopii.

Ylioppilaskunnassamme toimii tällä hetkellä kahdeksan valiokuntaa, joissa jokainen pääsee edistämään itselleen tärkeitä asioita. Valiokunnat suunnittelevat itse toimintaansa kullekin vuodelle ja saavat vapaasti toteuttaa juuri niitä asioita, jotka kokevat itselleen mielekkäiksi ja merkityksellisiksi. Jokaisella valiokunnalla on tukenaan valiokunnasta vastaava HYYn hallituksen jäsen sekä toimistollamme työskenteleviä asiantuntijoita.

 

”Parasta on ollut se,
että olen ymmärtänyt

valiokuntien aseman ja tärkeyden.
Saimme aloittaa puhtaalta
pöydältä ja
tehdä töitä
arvokkaiden tavoitteiden eteen.”

 

– Valiokuntatoimija

 

MITÄ VAPAAEHTOISTOIMINNASTA JÄÄ KÄTEEN?

 

Näin maisterivaiheen loppusuoralla ja monen vuoden aktiivisen opiskelijatoiminnan jälkeen voin vannoa, että tätä kysymystä on tullut pohdiskeltua. Päällimmäisenä mieleen ponnahtaa ystävyyssuhteet, joiden uskon kestävän läpi elämän. Tulen aina muistamaan kaikki upeat elämykset, hulvattoman hauskat tapahtumat sekä korvaamattoman opettavaiset ja raskaatkin kokemukset. Olen päässyt harjoittelemaan taitoja, joita en varmasti olisi oppinut luentosalissa istumalla. Olen saanut kokemusta, josta voin ylpeänä kertoa missä tahansa työhaastattelussa. Olen päässyt ottamaan vastuuta, vaikuttamaan ja nauttimaan työni tuloksista. Olen kohdannut erilaisia ja kanssani eri tavoin ajattelevia ihmisiä, joita en ehkä olisi tavannut tutustumalla vain oman tiedekuntani opiskelijoihin.

En väitä, etteikö kalenterini olisi välillä tulvinut yli sovittaessani yhteen opintoja, töitä ja opiskelijatoimintaa. Toisaalta en usko, että edes useamman vuoden työkokemus olisi voinut opettaa samanlaisia ajanhallinta- ja priorisointitaitoja. Kuinka moni vastavalmistunut voi sanoa järjestäneensä tapahtumia jopa sadoille tai tuhansille ihmisille, tehneensä vaikuttamistyötä eduskuntavaaleissa tai olevansa kokenut vapaaehtoisten kouluttaja? Helsingin yliopiston uraseuranta-raportin mukaan projektinhallinta- ja organisointitaitoja pidetään työelämässä tärkeinä taitoina. Yliopisto-opintojen ei kuitenkaan koeta tukevan niiden kehittymistä tarpeeksi. Samoin koetaan esimerkiksi yhteistyö- ja neuvottelutaidoista. Minulle nämä ovat taitoja, joita luettelisin ensimmäisenä oppineeni juuri vapaaehtoistoiminnassa.

Olemme tänä vuonna kehittäneet osaamisen tunnustamisen keinoja ylioppilaskunnassa toimiville vapaaehtoisille. Tavoitteena on, että opiskelijatoiminnassa opitut taidot osattaisiin sanoittaa paremmin ja ansiokkaasta toiminnasta jäisi käteen jotain konkreettista. Työn tuloksena pilotoimme loppuvuodesta digitaalisia osaamismerkkejä, jotka voi liittää osaksi CV:tä tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Pysy kuulolla, sillä tästä on luvassa lisätietoa pian!

 

”Tänä vuonna parasta
on ollut vastaanottavainen,

kannustava ja innostava yhteisö,
jossa on helppo kartuttaa ja kehittää
omaa osaamistaan
sekä suorasti
vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin.”

 

– Valiokuntatoimija

 

Syksyt ovat pimeitä, kylmiä ja pitkiä. Samalla syksy on vapaaehtoistoiminnan kukoistusaikaa ylioppilaskunnassamme! Juuri nyt lukuisiin paikkoihin etsitään uusia ja innostuneita opiskelijoita, jotka haluavat ottaa opiskelijaelämästä kaiken ilon ja hyödyn irti. Jos valiokunnat tai piirissämme toimivat järjestöt eivät ole ennestään tuttuja, niin haasta itsesi ja ota askel kohti tuntematonta – saatat yllättyä!

Valiokuntien vaalikokoukset järjestetään marras-joulukuussa. Voit tulla paikalle ihan vain mutustelemaan kokoustarjoiluja ja tunnelmaa. Ja jos juuri nyt ei nappaa, niin toimintaan voi tulla tutustumaan myöhemminkin missä tahansa vaiheessa vuotta.

Marika Tuominen
Vapaaehtoisista vastaava HYYn hallituksen jäsen