Ylioppilaskunnan puheenjohtajan vapputervehdys tasavallan presidentille Sauli Niinistölle ja rouva Jenni Haukiolle

Arvoisa herra presidentti ja rouva Haukio,

mukava tavata taas, vaikkakin vielä poikkeuksellisissa oloissa. Puhuin viime vuonna yhteisen tahdon voimasta, ja siitä miten emme tiedä, miten pitkään tämä uusi, outo, pelottava tilanne jatkuu. Tietenkin toivoin, että tässä vaiheessa olisimme kurvanneet tuomaan ylioppilaskunnan tervehdystä tilataksin kyydissä laulajien kanssa, mutta ehkä jo silloin pelkäsin, että se olisi turhaa optimismia.

Tässä kuitenkin ollaan, jonkinlaisen uuden arjen äärellä – tai ehkä arki on väärä ilmaus miellyttävistä vappukeskusteluista ja pian kuulemastamme hyvästä laulusta. Silti, olemme asettuneet joihinkin uomiin, ja on syntynyt aika luonteva tapa olla ja toimia. Kaikki on viime vuoteen verrattuna eri tavalla tavallista. Politiikassakin olemme päässeet jo takaisin kiistakysymyksiin, hallituskriisiinkin.

Paitsi, että tämä pandemia on tietenkin kamala, noin globaalisti ja kansallisesti, voi näin inhimillisellä mikrotasolla löytää myös lohdullisia piirteitä. Minua on lohduttanut se nonchalantti asenne ja tapa jolla monet suomalaiset instituutiot on käännetty uudenlaiseen olomuotoon – kuten tämä meidänkin uusi perinteemme tässä. Se on osoittanut, että instituutiot eivät ole niin jäykkiä tai rituaaleihinsa kangistuneita kuin voisi ajatella. Niistä löytyy resilienssiä ja joustavuutta.

Monella tapaa erityisesti etäyhteydet ovat mahdollistaneet nopeamman ja tehokkaamman elämän. Ei ole siirtymiä, kokousten päättymisten epäformaaleja hetkiä tai kävelyä luentosalista toiseen. Samaan aikaan saa mahdutettua nyt enemmän kuin aiemmin, etenkin kun turhaa sosiaalista kanssakäymistäkään ei ole häiritsemässä. Vaadimme paljon itseltämme ja muilta. Tietotyössä ja opinnoissa meitä on mahdollista ajaa yhä kovempaa ja kovempaa vauhtia eteenpäin.

Helsingin yliopistosta valmistuikin viime vuonna ennätysmäärä maistereita.

Mikään ei toisaalta tule ilmaiseksi. 60 prosenttia, itselleni täysin käsittämätön määrä, opiskelijoita on vuoden jäljiltä uupumisvaarassa. Tämä ilmiö ei ole uusi, eikä pandemiasta alkanut, mutta olemme ottaneet ison askeleen huonompaan suuntaan. Tulee olemaan entistä hankalampi ja viheliäisempi ongelma saada kiinni niistä, jotka ovat yksinäisen vuoden seurauksena jääneet syrjään.

Nyt, kun ainakin jonkinlainen kriisin välitilinpäätös on näkyvissä, voi miettiä hieman tulevaakin. Korjaamme varmasti yhteiskuntana pitkään koronaviruksen hintaa eri tasoilla – taloudessa, terveydessä, mielen hyvinvoinnissa ynnä muussa.

Mietin itse kuitenkin sitä vauriota, jota tämä aika on tehnyt meidän kulttuurillemme. Olemme kääntyneet sisäänpäin, oppineet olettamaan ennennäkemätöntä tehokkuutta. Onko meillä malttia luopua minuuttiaikataululla tapaamisesta tai luennolta toiselle sekunneissa hyppäämisestä? Onko kärsivällisyyttä liikkua paikasta toiseen, odottaa, kokoontua yhteen? Toivon, että osaamme pitää kiinni kaikista arvokkaista uusista tavoista toimia – mutta vielä enemmän toivon, että olemme valmiita toivottamaan jälleen tervetulleeksi joutilaan, tilojen välissä olevan inhmillisen ja anteeksiantavan tehottomuuden.

Riemullista vappua!

Jussi Nuortimo

Ylioppilaskunnan puheenjohtaja