2.7.2021

Vilma Viertola HYYn viestintäasiantuntijaksi

UUTINEN

HYYn toisena viestintäasiantuntijana on aloittanut yhteisöllisyydestä voimaantuva Vilma Viertola.

HYYn viestintäosaamista on vahvistettu toisella viestintäasiantuntijalla. Humanististen tieteiden kandidaatti Vilma Viertola on aloittanut tehtävässään heinäkuun vaihteessa.

Viestintäasiantuntijan vastuulla on viestinnän kehittämiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä tehtäviä. Toimenkuvaan kuuluu esimerkiksi yhteisömme sisäistä viestintää sekä HYYn sosiaalisen median markkinointia ja sen kehittämistä.

Vilma on aiemmin työskennellyt viestinnän parissa muun muassa työ- ja elinkeinoministeriössä, Pohjanmaan ELY-keskuksessa ja Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan (VYY) hallituksen järjestö- ja viestintävastaavana. Tällä hetkellä hän viimeistelee maisteriopintojaan organisaatioiden viestinnästä Vaasan yliopistossa. Opintoihin on sisältynyt myös julkisoikeutta ja markkinointia, mistä Vilma uskoo olevan käytännön hyötyä myös HYYn viestinnän tehtävissä.

”HYY on minusta hyvin mielenkiintoinen organisaatio: perinteikäs ja historiallinen, mutta samaan aikaan moderni suunnannäyttäjä. Odotankin innolla sitä, että pääsen mukaan tekemään viestintää näin monipuoliseen yhteisöön”, Vilma tuumaa.

Rovaniemeltä kotoisin oleva Vilma harrastaa vapaa-ajallaan eksymistä erilaisiin paikkoihin ja yrittää löytää täydellisen sitruunapiirakan reseptin. Hän rakastaa museoita ja mielenkiintoista arkkitehtuuria.