Seinät ympärillämme muuttuvat, muutummeko me?
BLOGI
HYY ja sen piirissä toimivat järjestöt ovat ison muutoksen edessä, kun opiskelijatoiminta muuttaa Mannerheimintieltä Leppäsuolle touko-kesäkuussa 2026. HYYn hallituksen jäsenet Juuso Försti ja Iida Niva-Vesala miettivät tässä blogissa, miltä muutto oikeastaan tuntuu.
Nuijankopautuksessa se oli ohi – ylioppilaiden talousmahti Helsingin ydinkeskustassa. Yli vuosisadan ajan me ylioppilaat olemme juhlineet, kokoustaneet, nauraneet ja rakastuneet samojen tuttujen kiviseinien sisällä. Kylmän ulkokuorensa alle Uusi ylioppilastalo on kätkenyt sykkivän sydämen. Olohuoneen, jonne on aina ollut tervetullut olo tulla ja jossa vallitsee lämminhenkinen ilmapiiri. Ei siis ole ihme, että nykytilanne herättää vahvoja tunteita suuntaan jos toiseenkin. Vihaa siitä, mitä on päässyt tapahtumaan ja haikeutta menneiden aikojen perään, mahdollisesti jännitystä tulevasta.
Kiinteistökauppojen solmimisesta on kulunut jo tovi, mutta tuskin kukaan on vielä täysin käsitellyt sitä, mitä tämä kaikki oikeasti tarkoittaa meille ylioppilaille. Sanomattakin on selvää, että ylioppilaskunnan taloudellinen vaikutusvalta ottaa kovan kolauksen, ylioppilaskorttelin iloinen porina hälvenee ja ylioppilaiden juhlahumu siirtyy ydinkeskustasta 00100-postinumeron toiselle laidalle kauas Etu-Töölöön.
Domus Gaudium, kaverien kesken DG, on ylioppilaskunnan vuonna 2008 rakentama “kolmas ylioppilastalo”. Sen pimeimmätkin nurkat ovat ensimmäisistä päivistään nähneet ylioppilaselämää, meillehän DG on rakennettu. Nyt sinne muuttaa uuteen kotiin niin ylioppilaskunnan hallinnollinen toiminta kuin kaikki järjestötoimintakin. Samassa pihapiirissä sijaitsevaan Kirjastotaloon sijoitetaan järjestötoimintaa HYYn vuokraamiin tiloihin.
Mitä DG:lla ja Kirjastotalolla sitten tapahtuu tulevaisuudessa?
Nähdään ystäviä, kokoustetaan, eletään järjestöarkea sekä nautitaan juhlista – kuten tähänkin saakka on tehty. Domus Gaudiumillakin asustavat järjestöt ja osakunnat hyvästelevät nyt pitkään omina pitämänsä tilat, kun klustereista luovutaan. Jokaisen järjestön oma tila vaihtuu koko ylioppilaskunnan yhteisiin tiloihin. Tiloissa on järjestöjen käyttöön varattavaa tilaa sekä tilaa, jossa opiskelijat voivat vapaasti tavata toisiaan. Kun kaikkien järjestöjen toiminta on jatkossa saman katon alla, on tämä meille myös mahdollisuus rakentaa uutta, yhtenäisempää ylioppilaskuntaa ja maailman poikkitieteellisintä ylioppilastaloa.
Vaikka muutoksessa on myös hyviä puolia, on ymmärrettävää, että tämä kaikki ahdistaa, vituttaa, ärsyttää, surettaa ja vihastuttaa. Negatiivisille tunteille ei tule kuitenkaan antaa liiaksi valtaa tai jäädä niihin vellomaan. Jotta muutto DG:lle onnistuu ja löydämme kaikki sieltä toisen kotimme, on meidän nyt suunnattava katseemme tulevaan. Touko- ja kesäkuun aikana tapahtuva muutto on ollut kaikkien huulilla marraskuusta lähtien. Miten se oikeasti tapahtuu?
Muutto on HYYn koordinoima, mutta iso vastuu on myös teillä järjestötoimijoilla. Kukaan muu kuin te itse ei tunne teidän toimintaanne eikä tiedä, mitä kaikkea sieltä kaapista löytyykään. Nyt on aika siivota ja inventoida; käydä läpi omaisuus, lähettää arkistoihin arkistoitavat asiakirjat ja muut paperit, järjestellä tarpeelliset tavarat ja kerätä yhteiseen inventaarioomme mitä säilyttämisen arvoista tavaraa on.
Myös HYYn toimiston arki pyörii tällä hetkellä asiakirjoja ja varastoja läpikäyden, pöytiä ja tuoleja mittaillen ja muuttoa valmistellen. Yli sadan järjestön, muutaman osakunnan ja yhden ylioppilaskunnan muutto ei tapahdu päivässä, vaan se vaatii kuukausien suunnitelmallista työtä. On tehtävä kilpailutuksia, inventaarioita, laskelmia ja uuden toiminnan ohjeistuksia. On valittava sopivat kalusteet, varmistettava paloturvallisuustekijöitä ja huomioitava tilojen turvallisuus suuremmilla käyttäjämäärillä. Tavoitteenamme on, että uusien fuksien saapuessa syksyllä voi yhteisömme arki pyöriä kuten ennenkin, vain hieman erilaisten seinien ympäröimänä. Nyt muuton keskellä on myös hyvä suunnitella uutta. Mitä me haluamme tehdä jatkossa ja mitä kaikkea siihen tarvitaan?
Ennen muuttoa ehdimme vielä myös nauttimaan viimeisestä keväästä Uudella ja DG:llä nykymuodoissaan. Ylioppilaskunta, järjestötoiminta ja opiskelijaelämä on niin paljon enemmän kuin museoviraston suojelemat seinät. Juhlikaa, nauttikaa klusseista ja ottakaa kaikki mahdolliset muistot talteen!
Juuso Försti
hallituksen jäsen (järjestöt, talousjohtokunnan puheenjohtaja)
Iida Niva-Vesala
hallituksen jäsen (tapahtumat)