Petra Pulli SYLin puheenjohtajaksi ja Viena Pentikäinen hallitukseen vuodelle 2026
UUTINEN
Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous on valinnut Petra Pullin SYLin puheenjohtajaksi ja Viena Pentikäisen SYLin hallitukseen vuodelle 2026. Liittokokous pidettiin Espoossa 14.-15.11.2025.
Petra Pulli opiskelee kasvatuspsykologiaa ja hänellä on pitkä tausta opiskelijajärjestöissä ja opiskelijavaikuttajana. Hän on opintojen aikana vaikuttanut ainejärjestöissä, tiedekuntatasolla opiskelijaedustajana, järjestöissä, HYYn edustajistossa ja lopulta HYYn hallituksessa.
”Kiitos luottamuksesta. Olen otettu ja onnellinen siitä, että saan tulevana vuonna tehdä töitä meille kaikille tärkeiden asioiden eteen”, Pulli sanoo.
Pulli pitää SYLin tulevan kauden suurimpina tavoitteina kevään 2027 eduskuntavaaleihin valmistautumista. SYLillä on tärkeä tehtävä siinä, että opiskelijat näkyvät ja kuuluvat vaaleissa ja tulevalla eduskuntakaudella.
”Opiskelijoiden on tulevana vuonna oltava mukana seuraavan eduskuntakauden suuntaa määrittelevissä keskusteluissa. Opiskelijoiden asiaa on tuotava systemaattisesti esille ja opiskelijoita on aktivoitava yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Siinä puheenjohtajalla on suuri vastuu ja ilolla otan sen vastaan”, Pulli linjaa.
Viena Pentikäinen on tehnyt pitkäjänteistä edunvalvontatyötä usean vuoden ajan. Hän on kartuttanut kokemusta opiskelija-asioista jo lukioaikoinaan Yhdysvalloissa sekä myöhemmin järjestö- ja edustajistotehtävissä. Syksystä 2024 lähtien Pentikäinen on toiminut HYYn hallituksessa vastaten sosiaalipolitiikasta, kuntavaaleista ja kansainvälisyyskysymyksistä.
”On suuri kunnia päästä jatkamaan työtä opiskelijoiden puolesta SYL:n hallituksessa. Viime vuosi on vahvistanut käsitystäni siitä, kuinka paljon voimme saada aikaan yhdessä. Tulevilla sukupolvilla on oikeus parempaan, ja minulla on vielä paljon annettavaa sen eteen”, Pentikäinen sanoo.
HYYn hallituksessa Pentikäisen työ on painottunut vahvasti edunvalvontaan ja vaikuttamiseen. Erityisesti kuntavaalit, uuden valtuuston käynnistyminen, kaupunkivaikuttaminen sekä kansainvälisten opiskelijoiden aseman parantaminen ovat olleet hänen keskeisiä teemojaan. Lisäksi World Student Capitalin puheenjohtajana Pentikäinen on tehnyt strategista vaikuttamistyötä pääkaupunkiseudun opiskelijoiden hyvinvoinnin ja asumisen edistämiseksi.
“Opiskelijoiden asema on heikentynyt historiallisen paljon viime vuosina. Minua huolestuttaa erityisesti kasvava velkataakka ja se, kuinka usein kansainväliset opiskelijat jäävät Suomessa epävarmaan asemaan. Tarvitsemme rohkean, pitkäjänteisen ja yhteistä suuntaa rakentavan opiskelijaliikkeen. Haluan olla mukana luomassa realistista ja toiveikasta visiota siitä, millainen tulevaisuus opiskelijoille kuuluu”, Pentikäinen toteaa.
SYL on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 140 000 yliopisto-opiskelijaa Suomessa. Liitto valvoo opiskelijan etua valtakunnan sekä EU:n tasolla opiskelijaa koskevissa asioissa. Liiton keskeiset vaikuttamisen alueet ovat koulutuspoliittinen, sosiaalipoliittinen ja kansainvälinen toiminta. Pentikäisen ja Pullin lisäksi liittokokous valitsi hallitukseen kuusi muuta jäsentä: Aada Aho, Marcell Berta, Emilia Enroth, Laura Heino ja Vilma Sippola.
Onnea valituille!