12.9.2022

Lauri Hatakka HYYn hallituksen jäseneksi

UUTINEN

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on täydentänyt ylioppilaskunnan hallitusta viidennen vuoden fysiikan ja matematiikan aineenopettajaopiskelijalla luonnontieeteen kanditaatilla Lauri Hatakalla.

 

HYYn edustajisto valitsi Osakuntien Lauri Hatakan HYYn hallituksen jäseneksi vuoden viidennessä kokouksessa.Laurin vastuualueina tulevat olemaan talousjohtokunnan puheenjohtajuus sekä syksyn edustajistovaalit.

“Yleisesti ottaen odotan sitä, että pääsen osallistumaan Ylioppilaskunnan operatiiviseen toimintaan. Talousjohtokunnan puheenjohtajuus on myös erityisen kiinnostava mahdollisuus päästä tekemään töitä Ylioppilaskunnan talouden parissa”, Lauri odottaa hallituspestin alkamista innolla.

Kuopiosta Helsinkiin opintojen perässä muuttanut Lauri on ehtinyt toimimaan laajasti järjestökentällä. Tutuksi ovat tulleet niin osakunnan kuin ainejärjestöjen hallituspestit. Edustajistotoiminnassa hän on istunut niin Ylvan hallintoneuvostossa, kuin edustajistoryhmän varapuheenjohtajan paikalla. Vapaa-ajallaan Lauri viihtyy erityisesti frisbeegolfradoilla. Uudeksi tuttavuudekseen hän myös mainitsee harrastuksien puolesta vaeltamisen.

Laurin edeltäjänä toiminut Riina Karvonen erosi tehtävistään elokuun lopussa. Väliaikaisena talousjohtokunnan puheenjohtajana toimii Benjamin Lamberg.

 

Lisätietoja

Aleksi Tujunen

Hallituksen puheenjohtaja

aleksi.tujunen@hyy.fi

050 475 1280