Lähtökohtien tasa-arvoa vai luokkayhteiskunta?

Tämä on toinen osa kolmiosaista blogisarjaa, jossa hallituksemme koulutuspoliittinen vastaava Delila Belahcen visioi koulutuspolitiikkaa vuodelle 2040.

Korkeakoulujen ja sinne pyrkivien nuorten välissä seisoo monia esteitä. Riittävä aloituspaikkojen kokonaismäärä ei ole niistä yksi. Vuonna 2008 syntynyt ikäluokka, joka päättää toisen asteen opintonsa tänä keväänä on kooltaan noin 59 000 henkilöä. Yhteishaussa oli tänä vuonna jaossa reilut 56 000 koulutuspaikkaa korkea-asteelle, joista valtaosa on varattu ensikertaiskiintiön hakijoille. Aloituspaikkojen määrää halutaan lisätä vielä entisestään, vaikka opiskelupaikkoja vastaanotetaan merkittävästi vähemmän kuin niitä olisi ollut jaossa joka vuosi.

On hienoa, että koulutuspolitiikan ja tutkimuksen visio haluaa kohdentaa opiskelupaikkoja nuorten toivomille ja työllistäville aloille. Tällä voidaan osittain korjata opiskelupaikkojen ja nuorten toiveiden kohtaanto-ongelmaa. On kuitenkin syytä ottaa huomioon, ettei opiskeltava ala määritä lopulta urapolkua täysin. Harjoittelujen, harrastusten, järjestötoiminnan ja työpaikkojen myötä urapolut erilaistuvat samalla koulutustaustallakin.

Korkeakouluopinnoissa menestyminen edellyttää ennen kaikkea aikaisemmilta koulutusasteilta opittuja pohjataitoja. Perusopetuksen tulisi antaa riittävästi tietopohjaista osaamista seuraavia opintoja varten mutta myös opettaa resilienssiä, taitoja uuden oppimiseen sekä oman ja toisten työnteon ja osaamisen arvostusta.

Suomalaisten nuorten osaaminen on edelleen OECD-keskitason yläpuolella, mutta osaamiserot nuorten välillä ovat räjähtäneet käsiin. Kun koulutuspolut eriytyvät osaamisen puutteen takia, jää osa korkeakouluun tahtovistakin nuorista ulos. Jotta kaikilla korkeakoulutuksen piiriin tahtovilla on siihen tosiasialliset mahdollisuudet, tulee kattavat perustaidot saada aikaisemmilla koulutusasteilla taustasta riippumatta. Ikäluokkien pienentyessä entisestään meillä ei ole varaa kelkasta tippuville nuorille. Muuten nuorten sukupolvien koulutustaso jää jälkeen edellisistä ja sosiaalinen liikkuvuus suuntautuu lisääntyvissä määrin alaspäin.

Tarvitsemme koko koulutusjärjestelmän poikkileikkaavaa kehitystä ja visiointia, jotta piilevät ongelmat korkeakouluun hakeutumisen taustalla poistetaan. Koulutustaso ei lähde nousuun, jos vain akateemisten perheiden lukion käyneet nuoret päätyvät korkeakouluun. Tarvitsemme myös yleissivistävää opetusta ammatillisen koulutuksen puolella ja laajoja panostuksia opinto-ohjaukseen niin yläasteen kuin toisen asteenkin aikana.

Delila Belahcen

Koulutuspolitiikasta vastaava hallituksen jäsen