


Koulutuspoliittinen katse vuoteen 2025
BLOGI
HYYn koulutuspoliittiselle sektorille on tiedossa innostava ja työntäyteinen vuosi. Jatkamme työn tekemistä opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien eteen yliopistolla sekä yhteiskunnassa. Hallituksemme jäsen Venla Lehtinen kertoo tässä blogissa tämän vuoden suuntaviivoista.
Olen innoissani tulevasta vuodesta koulutuspoliittisena vastaavana ja erityisesti siitä, että pääsen edistämään opiskelijoiden osallisuutta yliopistolla sekä lujittamaan yliopistodemokratiaa. Vuoden aikana tapaamme aktiivisesti yliopiston työntekijöitä ja johtoa. Pidämme esillä juuri niitä teemoja, jotka ovat opiskelijoille tärkeitä ja joihin toivomme muutosta.
Konkreettisinta vaikuttamista opiskelijan arkeen: uusi opetussuunnitelma
Tänä vuonna yliopistolla laaditaan uutta opetussuunnitelmaa vuosiksi 2026-2030. Opetussuunnitelmatyöskentely ei ole vain yliopiston hallinnon prosessi, vaan oivallinen tilaisuus opiskelijoille osallistua ja vaikuttaa suoraan siihen, miltä opintojen arki tulee näyttämään tulevaisuudessa. Opetussuunnitelmien pohjalta koulutusohjelmien johtoryhmät laativat koulutusohjelmille omat opetusohjelmat, joissa tarkennetaan esimerkiksi opintojaksojen tuntimäärät ja paikkatiedot. Parhaimmillaan opetussuunnitelmatyö on yhteisöllinen prosessi, jossa opiskelijat ovat vahvasti mukana. Me haluamme, että opetus palvelee opiskelijan etua parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä tarkoittaa muun muassa saavutettavaa opetusta ja joustavia suoritustapoja.
Tiiviissä yhteydessä opiskelijoihin
Ilman opiskelijoita ei ole yliopistoa. Haluamme varmistaa opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien myös vastaavan tätä realiteettia. Tiedekuntakierrokset ovat jo käynnissä, jolloin tapaan tiedekuntajärjestöjä, opintotoimijoita ja opiskelijoita eri kampuksilta. Haluan tavata teitä ja kuulla ajatuksistanne, toiveistanne ja murheistanne. Olkaa muutenkin meihin k oulutuspoliittisen sektorin tyyppeihin eli kopoihin matalalla kynnyksellä yhteydessä! Autamme mielellämme arjen opintoasioissa.
Vuoden aikana vahvistamme myös halloped- ja opintoverkostojen toimintaa ja saatamme opintotoimijat yhteen. Opintoverkosto kokoaa yhteen muun muassa aine- ja tiedekuntajärjestöjen opintovastaavat. Se on avoin kaikille, jotka haluavat vaikuttaa opintoasioihin yliopistolla. Liity siis mukaan, jos kaipaat vaikkapa vertaistukea vaikuttamiseen tai haluat muuten vain tietää minkälaisten juttujen kanssa muut kopomieliset painivat!
Opiskelijaedustajat
Opiskelijaedustajien rooli on korvaamattoman tärkeä varsinkin, kun päätetään opiskelijoita suoraan koskettavista asioista. Tänä vuonna käynnistämme jälleen hakuprosessin opiskelijaedustajille yliopiston hallitukseen, yliopistokollegioon, tiedekuntaneuvostoihin sekä järjestämme täydennyshakuja koulutusohjelmien johtoryhmiin. Opiskelijaedustajat ovat tärkeä linkki opiskelijoiden ja yliopiston johdon välillä. Opiskelijaedustajien valinta on ylioppilaskunnan lakisäänteinen tehtävä, jonka kautta muun muassa varmistetaan opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet omia opintoja koskeviin kysymyksiin. Koulutamme opiskelijaedustajia sekä tuemme heitä esimerkiksi opetussuunnitelmatyön eri vaiheissa.
Yliopiston työryhmissä ja rakenteissa vaikuttamista
Yliopiston toimintarakenteen ja johtamisjärjestelmän (TOIJO) arvioinnin tuloksien toimeenpanoa valmistellaan vielä tulevan kevään ajan. Tässä sanahirviössä ollaan niin koulutuspoliittisen jargonin kuin vaikuttamisen ytimessä. TOIJO-työskentelyssä muutetaan yliopiston rakenteita. Vaikka prosessi saattaa kuulostaa kuivalta ja monimutkaiselta, se on oivallinen paikka edistää opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksien edistämistä päätöksentekoprosesseissa. Opiskelijat eivät TOIJO-raportin mukaan esimerkiksi koe yliopiston viestintää mielekkääksi, minkä lisäksi hallinnolliset prosessit jäävät opiskelijan näkökulmasta hähmäiseksi. TOIJOn jatkotoimenpiteiden kautta voimme vaikuttaa toimintarakenteen ja johtamisjärjestelmän avoimuuteen sekä varmistaa opiskelijoiden edustavuus erilaisissa työryhmissä.
Työskentelemme myös yliopiston palvelumallin parissa. Yliopiston uusi palvelumalli eli YPA 2.0 pyrkii vastaamaan paremmin opiskelijoiden sekä henkilökunnan tämänhetkisiin palveluntarpeisiin muuttuneessa toimintaympäristössä. Yliopistopalvelut ovat olleet opiskelijan kannalta osin toimimattomat. Voi helposti tuntua siltä, että opiskelijaa ohjataan yliopistolla luukulta toiselle ja avun saaminen on hankalaa. Haluamme uudelleenorganisoinnissa muovata palveluista opiskelijaystävällisempiä.
Suuntaamme huomiota opiskelijoiden hyvinvointiin ja yliopiston yhteisöllisyyden parantamiseen. Uudessa kestävän hyvinvoinnin työryhmässä pyrimme löytämään tapoja, joilla edistämme opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tiivis, yhteisöllinen ja välittävä yliopisto luo pohjan opiskelijan hyvinvoinnille.
Vaikuta rohkeasti!
Olen itse huolissani siitä, että sivistys ja oppiminen ovat menettäneet itseisarvonsa vallitsevan tehokkuusajattelun aikakaudella. Haluan vuoden aikana pitää esillä vaihtoehtoista ajattelumallia, jossa oppiminen nähdään itsessään arvokkaana ja tavoiteltavana asiana. Opiskelija ei ole vain nopeasti valmistumaan puskettava taloudellinen resurssi yliopistolle tai työkalu yhteiskunnalle. Opiskelija on yhteisön rakentaja ja yhteiskunnallisen muutoksen edistäjä, jolla on oikeus harhailla, etsiä omaa paikkaansa sekä nauttia opiskeluajasta ja oppimisesta.
Haluan rohkaista jokaista opiskelijaa ottamaan aktiivista roolia omassa opiskelija- ja yliopistoyhteisössään. Yhteisön kehittäminen ja elinvoimaisuus on meistä jokaisesta kiinni. Aktiivisuus ja vaikuttaminen eivät rajoitu pelkästään järjestötoimintaan, vaikka se onkin erinomainen väylä yhteisöllisyyden rakentamiseen – mahdollisuuksia löytyy myös yliopiston prosesseista ja rakenteista, opiskelijaedustajuudesta ja monista muista paikoista. Tule mukaan, vaikuta ja ole osa muutosta, joka tekee yhteisöstämme entistä elinvoimaisemman ja osallistavamman!
Alkukeväisin kopoterveisin,
Venla Lehtinen
Koulutuspolitiikasta vastaava HYYn hallituksen jäsen