HYY lakittaa Mantan vappuaattona
UUTINEN
Helsinkiläisten vapunvietto alkaa viimeistään vappuaattona 30.4. perinteisessä Mantan lakituksessa Kauppatorin laidalla.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) laskee ylioppilaslakin Havis Amanda -patsaan päähän yli tuhatpäisen yleisön edessä kello 18. Juhlatunnelmaan Mantan aukiolla päästään kuitenkin jo kello 15.45 alkaen, jolloin virallinen ohjelma aukiolla alkaa. Tapahtuman avaa Helsingin pormestari Daniel Sazonov vapputervehdyksellään.
”Vappu on keväisen Helsingin ehdoton kohokohta. Vappuna Helsinki herää uudella tavalla eloon, kun helsinkiläiset kerääntyvät puistoihin, ravintoloihin ja piknikeille viettämään yhteistä aikaa. Mantan lakitus on tärkeä ja perinteikäs osa vappua ja on hienoa päästä ensimmäistä kertaa pormestarina avaamaan Mantan lakituksen juhlallisuudet”, kertoo Sazonov.
Manta on lakitettu vappuisin jo yli sadan vuoden ajan. Vuosien varrella juhlinta on laajentunut ja lakituksen ohjelmaan kuuluu muun muassa erilaisia musiikkiesityksiä. Lakituksen perinteiset seremonialliset osuudet ovat Mantan pesu kello 17 ja itse lakitushetki kello 18. Perinteiden mukaisesti juhlakansa saa asettaa ylioppilaslakin päähänsä sen jälkeen, kun Manta on saanut oman lakkinsa.
”En olisi uskonut, että joskus pääsen vielä itse lakittamaan Mantaa. Kyllähän tämä on parasta, mitä vappuna voi tehdä”, tuumaa Julia Gunyhó. Hän on yksi kahdeksasta vapaaehtoisesta Helsingin yliopiston opiskelijasta, joka pääsee lakittamaan Mantan. Vapaaehtoistiimi eli Manta Crew on valmistellut lakitusta ja sen ohjelmaa jo tammikuusta alkaen.
Lakituksen ohjelma:
- Klo 15.45 Pormestari Daniel Sazonovin tervehdys
- Klo 16.00 Bileet Mantalla starttaavat
- Klo 16.15 John Nurmisen Säätiö esittää: Ville Veikka
- Klo 16.45 Humanistispeksin tanssijat esiintyvät
- Klo 17.00 Mantan pesu
- Klo 17.15 UniCafe esittää: MASSE
- Klo 17.30 Bileet jatkuvat
- Klo 18.00 Manta saa lakkinsa
- Klo 18.05 rap-yhtye Good boys esiintyy
Mantan lakituksen teemana on tänä vuonna Itämeri ja sen hyvinvointi. Teema näkyy myös tapahtuman ohjelmassa. Koska Suomen rannat ovat Itämeren roskaisimmat ja vappu Helsingin roskaisinta aikaa, toivotaan lakitukseen osallistuvien kiinnittävän huomiota roskien lajitteluun ja juhlapaikkojen siisteyteen.
Lakituksen järjestämisessä ovat mukana Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto, UniCafe, John Nurmisen säätiö ja C.L. Seifert.
Lakitus kerää yhteen vuosittain peräti 60 000–80 000 vapun juhlijaa. Mantan aukion läheisyydessä, Esplanadeilla ja niiden sivukaduilla onkin tämän vuoksi poikkeusjärjestelyjä liikenteessä. Polkupyörät ja potkulaudat suositellaan jättämään alueen ulkopuolelle. Lakitukseen saapuvia pyydetään tulemaan alueelle Senaatintorin suunnasta lähtökohtaisesti Kluuvikadun ja Katariinankadun kautta. Esplanadit ja sivukadut sekä Senaatintorin ympäristö on suljettu ajoneuvoliikenteeltä 30.4. kello 15–21. Alueella on pysäköintikielto. Ratikoilla on lakituksen vuoksi poikkeusreittejä klo 14–21.
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan lakitusta Mantan aukiolle. Rajallisen tilan vuoksi lakitusalueelle pääsevät ainoastaan ennakkoon akkreditoidut median edustajat.
Lisätietoja, median akkreditointi alueelle ja haastattelupyynnöt:
Vilma Viertola
viestintäasiantuntija, HYY
050 420 5566
vilma.viertola@hyy.fi