Helsingin yliopiston ylioppilaskunta myy keskustakiinteistönsä Kevalle
UUTINEN
HYYn edustajisto on kokouksessaan 12.11.2025 päättänyt myydä Uuden ja Vanhan ylioppilastalon sekä Citytalon, Kaivotalon ja Grand Hansa -kokonaisuuteen kuuluvat Kaivokatu 12:n ja Hansatalon työeläkevakuuttaja Kevalle.
Kun kaikki järjestelyt on saatu päätökseen, ylioppilaskunta on velaton. ravintolaliiketoiminta ja Ylva Palvelut Oy:n alle siirtyvä kolmas ylioppilastalo Domus Gaudium jäävät HYYn omistukseen.
“Nyt tehdyt päätökset ovat olleet kaikkea muuta kuin helppoja. Tärkeintä meille on ollut se, että voimme turvata ylioppilaskunnan monipuolisen opiskelijaelämän ja järjestötoiminnan”, kommentoi ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Petra Pulli.
Kiinteistöt jäävät suomalaiseen omistukseen. Keva tunnetaan yhtenä Suomen vakavaraisimmista ja vastuullisimmista institutionaalisista sijoittajista.
“Uudesta ja Vanhasta ylioppilastalosta luopuminen on historiallinen ja vaikea päätös, josta saa tuntea myös surua. Kuitenkin päätöksen johdosta voimme jatkossakin , ja meillä on viimein näkymä tulevaan. HYYn toiminta voi muuttua, kuten se on muuttunut historiassa lukuisia kertoja, mutta ylioppilaskunta säilyy”, sanoo ylioppilaskunnan pääsihteeri Paula Karhunen.
HYY siirtää kaiken toimintansa vuoden 2026 aikana Uudelta ylioppilastalolta Domus Gaudiumille Leppäsuolle. Järjestöille ja kokonaistilamuutoksille on varattu noin puolen vuoden siirtymäaika. HYYn verkkosivuilla kerrotaan järjestöille ja jäsenistölle lisätietoja tulevista muutoksista.
”Ratkaisu on vaikeassa tilanteessa paras mahdollinen. Yksittäisten kohteiden myyminen ei olisi riittänyt. Tarvitsimme kokonaisratkaisun, joka purkaa velkakierteen ja antaa ylioppilaskunnalle tulevaisuuden. Vaihtoehtona oli konkurssi, ja se olisi tarkoittanut aivan kaiken menettämistä. Nyt HYYlle jää toimintakykyinen kokonaisuus”, kertoo Ylvan toimitusjohtaja Mika Perkiö.
Kaupan lopullinen toteutumisajankohta vahvistuu myöhemmin. Kauppahintaa ei kerrota julkisuuteen.
Lisätietoja
Paula Karhunen
Pääsihteeri
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
+358 40 081 6426
paula.karhunen@hyy.fi
Mika Perkiö
Toimitusjohtaja
Ylva
+358 50 320 2293
mika.perkio@ylva.fi