HYYn vappupuhe 2026
UUTINEN
HYYn hallituksen varapuheenjohtaja Olli Jalonen piti puheen vapunpäivänä Ullanlinnanmäellä.
Rakkaat ylioppilaat, arvon työväki, hyvät vapun juhlijat. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta toivottaa riemukasta vappua teille kaikille. Havis Amanda ja ylioppilaat ovat eilen saaneet lakin päähänsä. Skumppapullojen korkkien poksahdellessa on valkolakkisen juhlaväen keskellä helppo hymyillä ja nauttia nopeasti etenevästä keväästä. Juhlia kannattaa, vaikka juhlamieltä pitääkin joskus kaivaa esiin.
Me ylioppilaat olemme juhlineet vappua jo ennen kuin itsenäisen Suomen idea alkoi kipinöimään. Me ylioppilaat olemme lukuvuosi toisen perään kehittäneet yhteiskunnan hyväksi annettavaa osaamistamme. Me ylioppilaat olemme vuosisatoja siirtyneet opinnoista työelämään rakentamaan tätä maata. Ja me yhteiskuntana olemme laittaneet uskomme ylioppilaisiin ja investoineet koulutukseen turvataksemme tulevaisuutemme.
Ylioppilaiden unelmana on rakentaa sivistystä, yhdenvertaisuutta ja luontoa kunnioittavaa isänmaata. Tämän päivän uutisvirtaa selatessa meidän ylioppilaiden, tulevaisuuden toivojen, on aina vain vaikeampaa löytää toiveikasta tulevaisuuden näkymää. Eloamme maapallolla uhkaava ekokriisi ja liian monen ihmisen hengen vaarantavat sodat ja väkivalta tekee unelmamme tavoittelusta vaikeaa. Näinä aikoina juuri koulutus tuo vakautta ja antaa meille ylioppilaille valmiuksia huomisen yhteiskunnan todeksi tekemiseen. Miten rakennamme isänmaata tulevaisuudessa, jos emme yhteiskuntana nyt panosta kaikille saavutettavaan koulututukseen.
Kun vuoden päästä kokoonnumme taas juhlimaan vappua, olemme käyneet eduskuntavaalit. Kysyimme keväällä yliopiston kampuksilla jäseniltämme, miltä heidän tulevaisuutensa Suomi näyttää. Vastauksissa nousi esiin toiveet maksuttoman koulutuksen vaalimesta, kansainvälisestä ja yhdenvertaisesta Suomesta sekä halu vaalia ainutlaatuista luontoamme. Opiskelijat tahtovat myös löytää työn, jossa pääsevät osaamisellaan palvelemaan isänmaata.
Vaaliohjelmamme kiteytyy kolmeen teemaan: koulutus hyvinvointivaltion kulmakivenä, Suomen tulevaisuus kestävänä ja kansainvälisenä yhteiskuntana sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin turvaaminen opintojen aikana, jotta voimme olla rakentamassa Suomea myös tulevaisuudessa. Me vaadimme, että tuleva hallitus ja eduskunta sitoutuvat säilyttämään maksuttoman ja saavutettavan korkeakoulutuksen vastaisuudessakin. Maksuton koulutus on se työkalu, jolla meitä edeltäneet ovat Suomen nostaneet suosta nykyiseksi hyvinvointivaltioksemme.
Lopuksi haluan onnitella kaikkia ylioppilaita tänä lukuvuonna tekemästänne työstä ja toivottaa jaksamista kesän haasteisiin. Haluan kiittää työväkeä uurastuksestanne ja toivoa entistä yhtenäisempää rintamaa heikommassa asemassa olevien puolustamiseksi. Sekä toivottaa jokaiselle vapun juhlijalle kerrassaan ihanaa kevättä!
Olli Jalonen
hallituksen varapuheenjohtaja