Kestävyys on koulutuksen ydintä

Maailman ylikulutuspäivää vietettiin 28. heinäkuuta, jolloin luonnonvarat jo laskennallisesti kulutettiin loppuun tältä vuodelta. Se on yksi muistutus aikamme suurimmasta haasteesta, ympäristökriisistä. Monien muiden yhteiskunnallisten ongelmien tapaan myös ympäristökriisin suhteen koulutus on avain ratkaisuun.

Suomessa ylikulutuspäivää vietettiin jo paljon muuta maailmaa aikaisemmin jo 31. maaliskuuta, ja globaalin kuormituksemme ohella luontokato uhkaa myös omaa elinympäristöämme. Joka yhdeksäs eläinlaji ja joka toinen luontotyyppi on Suomessa uhanalainen. Laskiessamme viheliääseen ympäristökriisiin mukaan ilmastonmuutoksen, on rikkaimpien ihmisten ja yhteiskuntien toiminnan seurauksena planeettamme siirtynyt uuteen geologiseen aikakauteen, antroposeeniin. Ihmislaji on tällä hetkellä merkittävin ympäristöä muuttava, muovaava ja tuhoava voima maapallolla. Tämä valta tuo mukanaan meille erityisen vastuun omasta ja planeettamme tulevaisuudesta.

Tämä jo nyt aktiivisesti ihmisoikeusrikkomuksia, pakolaisuutta ja kuudetta sukupuuttoaaltoa aiheuttava ihmistoiminta ei ole irrallista koulutuksesta, vaan keskeinen osa sitä. Koulutuspolitiikan yhtenä keskeisenä päämääränä on hyvin pitkälti aina ollut tuottavuuden kasvattaminen ja sitä kautta ihmistoiminnan tehostaminen. Kuinka saamme esimerkiksi yhdestä henkilötyövuodesta enemmän irti. Tämä on mahdollistanut yhteiskuntien huikean kehityksen.

Siellä missä ihmisten perustarpeet on saatu täytettyä, on kuitenkin pohdittava kuinka pitkälle ja millä tavoin tätä toiminnan tehostamista tulee jatkaa. Ympäristötuhoa aiheuttavaa toimintaa emme halua lisää eikä tuottavuuden kasvua tule käyttää ylikulutuksen mahdollistamiseen. Koulutuspolitiikan päämääriä ei voi siis pitää neutraaleina vaan niillä on osansa kestävyyskriisissämme – sekä sen ratkaisussa että sen ylläpitämisessä.

Koulutus uusintaa maailmaa antamalla sivistystä, ideoita ja osaamista niin työmarkkinoiden, kansalaisyhteiskunnan kuin yksilöiden omaan henkilökohtaiseen elämään. Näin kestävän yhteiskunnan rakentaminen vaatii koulutukselta sen tarpeisiin vastaamista. Ympäristökriisin yhä pahentuessa voidaan nähdä politiikan tältä saralta epäonnistuneen. Teknologiset ratkaisut ja innovaatiot ovat yksi keskeinen osa maapallon kantokyvyn rajoja kunnioittavaan elämään, mutta kaikkien eri tieteenalojen ymmärrykselle on kysyntää yhteiskunnallista muutosta edistäessä. Esimerkiksi valtiovarainministeriö kaipaa riveihinsä ilmasto- ja ympäristötaloustieteilijöitä, mutta osaajia ei tällä hetkellä ole riittävästi. Kulutusjuhlan sijaan kestävän elämäntavan pitää perustua enemmän aineettomiin kokemuksin, mihin tarvitsemme osaamista yhteisöllisyyden edistämisen ja taiteen saralta.

Pohjimmiltaan koulutuksessa kyse oikeastaan on siitä, minkälainen on käsityksemme sivistyksestä. Käsitteeseen liittyy mielikuvia lukeneisuudesta ja vahvasta tietämyksestä, mutta sivistyksessä keskeistä on kriittinen tietoisuus ja ymmärrys ympäröivästä maailmasta. Antroposeenissa se tulee määritellä kestävyyden näkökulmasta, sillä voiko luontoa yli varojen tuhlaava ja lajeja sukupuuttoon ajava yhteiskunta olla aidosti sivistynyt?

Yksi lähtökohta uuteen määrittelyyn voisi olla esimerkiksi kestävyystutkija Arto O. Salosen ehdottama käsite ekososiaalinen sivistys, jossa keskeistä on ihmisen ymmärrys omien oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa riippuvuudesta suhteessa toisiin ihmisiin ja luonnon hyvinvointiin. Planeetan kantokyvyn rajoja kunnioitetaan myötätunnon ja kohtuullisuuden avulla.

Kestävyys istuu siis aivan koulutuspolitiikan ytimeen useasta eri näkökulmasta, jotka omalta osaltaan jokainen rakentavat maailmaamme yhä uudelleen ja uudelleen. Siksi vain koulutukseen panostamalla ja sen tavoitteet määrittelemällä uudelleen pystymme ratkaisemaan ympäristökriisin. Tämä täytyy olla mielessä meillä kaikilla tulevaisuuden kestävää siirtymää tehdessä.

Aku Houttu

Hallituksen jäsen
koulutuspolitiikka, eduskuntavaalit, ympäristö ja ilmasto