Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) on myöntänyt 174 000 euroa toiminta-avustuksia piirissään toimiville järjestöille. Tuet on myönnetty järjestöjen toiminnastaan toimittamien tietojen perusteella. Toiminta-avustuksia myönnettäessä on huomioitu järjestöjen jäsenmäärä, tapahtumien määrä, tapahtumien osallistujamäärä ja toiminnan laatu. Tukien jakamisessa käytettiin uutta toiminta-avustusjakomallia.

Voit tarkistaa oman järjestösi tuen täältä

Toiminta-avustuksia myöntämällä ylioppilaskunta pyrkii turvaamaan järjestöjen toimintaedellytykset sekä kannustamaan järjestöjä kehittämään toimintaansa muun muassa avoimemmaksi, monipuolisemmaksi ja yhdenvertaisemmaksi.

Toiminta-avustusten jako sujui yleisesti ottaen hyvin. Muutamien järjestöjen tuki laski toimittamattomien dokumenttien vuoksi. Myös järjestöjen, joiden HYY-jäsenten määrä ei täyttänyt vaadittua 50 prosenttia järjestön jäsenmäärästä, tukea laskettiin.

Toiminta-avustuksen palauteilta järjestetään keskiviikkona 24.4. kello 17:00 Uuden ylioppilastalon keskustoimistolla kokoushuone Sparressa. Tilaisuudessa on mahdollista kysyä talousjohtokunnan jäseniltä miksi tuki on muuttunut. 

Mikäli järjestönne ei pääse osallistumaan kyseiseen tilaisuuteen, voitte olla yhteydessä saamastanne tuesta myös talousjohtokunnan puheenjohtaja Linda-Liisa Kelokariin (sähköposti linda-liisa.kelokari (a) hyy.fi). 

Toiminta-avustuksen ennakko on maksettu järjestöjen TAHLOon ilmoittamalle tilille. Ennakkoa maksetaan järjestöille, jotka ovat saaneet vuonna 2018 toiminta-avustuksia yli 170 euroa. Ennakko on kolmasosa järjestön edellisen vuoden tuesta.

Lisätietoja:

Linda-Liisa Kelokari
Talousjohtokunnan puheenjohtaja
linda-liisa.kelokari (a) hyy.fi
050 595 0324

Jaakko Kalske
Asiantuntija (järjestöt)
jaakko.kalske (a) hyy.fi
050 537 3798

1 Vastaa järjestöpalvelukyselyyn ja voita järjestöllesi ilmainen Sivistys-vuoro!

2 Haloo? - Herättelyä ja keinoja kohti yhdenvertaisempaa yhteisöä

3 Innovatiivisten oppimismuotojen tuki (innotuki) ja projektituki ovat haettavissa!

4 Haluaako järjestönne ansaita vappuna rahaa?

5 SAVE THE DATE - Järjestöt kesäkuntoon -seminaari ma 20.5.2019!

6 Ilmoittautuminen Floran päivän juhlaan aukeaa 15.4. klo 12!

7 Tervetuloa järjestövaliokunnan kokoukseen to 11.4.2019!

8 Hae kalustetukea!

9 Opiskelijat näkyviksi -jonotustempaus 3.4. klo 11

1 Vastaa järjestöpalvelukyselyyn ja voita järjestöllesi ilmainen Sivistys-vuoro!

Tuntuuko kokoustilojen varaaminen hankalalta? Eikö järjestösi tiennyt HYYn tarjoavan projektitukea järjestöjen projekteihin? Etkö tiennyt keneltä kysyä neuvoa tilinpäätöksen viimeistelemiseksi? Onko sinulla mielessä jokin uusi järjestöpalvelu, jota HYY voisi tarjota piirissään toimiville järjestöille? Nyt juuri sinulla on mahdollisuus vaikuttaa näihin ja lukuisiin muihin kysymyksiin.

Vastaa HYYn järjestöpalvelukyselyyn, joka järjestetään osana HYYn tämänvuotista palvelumuotoiluprojektia. Järjestöpalvelukyselyn tuloksia tullaan hyödyntämään HYYn järjestöpalveluiden kehittämisessä ja mahdollisten uusien palveluiden ideoimisessa.

Kyselyyn voivat vastata kaikki HYYn piirissä olevien järjestöjen toimijat. Kyselyyn vastaaminen vie noin 15-30 minuuttia. Kyselyyn vastanneiden järjestöjen kesken arvotaan kaksi ilmaista Sivistys-saunavuoroa. Kyselyyn vastaaminen on mahdollista 22.4.2019 saakka.

Https://www.lyyti.in/jarjestopalvelukysely

=========================

2 Haloo? - Herättelyä ja keinoja kohti yhdenvertaisempaa yhteisöä

Miten järjestösi  tai yhteisösi toiminta voisi olla vieläkin houkuttelevampaa, inklusiivisempaa ja miten voisitte ottaa ihmisten moninaisuuden paremmin huomioon toiminnan suunnittelussa? Miten yhteisönne voisi olla entistäkin parempi paikka kaikille?

Tervetuloa kaikille järjestötoimijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille järjestettävään koulutusiltaan maanantaina 15.4. Siltavuorenpenkereelle!

Tapahtumassa on tarkoitus herätellä toimijoita ajattelemaan ja huomioimaan useita erilaisia yhdenvertaisuuteen ja hyvään toimintakulttuuriin liittyviä näkökulmia sekä saada vinkkejä siitä miten lähteä kehittämään yhteisöään. Tapahtumaan toivotaan osallistujiksi niin nykyisiä kuin myös jo ensi vuodelle valittuja toimijoita, sillä tapahtumasta saa hyviä eväitä alkavan toimintakauden suunnittelun ja tekemisen tueksi!

Facebook: https://www.facebook.com/events/260252561592332/

Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/haloo2019

=========================

3 Innovatiivisten oppimismuotojen tuki (innotuki) ja projektituki ovat haettavissa!

Lisätietoja tuista HYYn verkkosivuilla: https://hyy.helsinki.fi/fi/media-arkisto/uutiset/vuoden-2019-innovatiivi...

=========================

4 Haluaako järjestönne ansaita vappuna rahaa?

Nyt on oiva mahdollisuus tehdä ympäristöteko ja täydentää samalla järjestönne rahakirstua! HYY julistaa järjestöille tarjouskilpailun Ullanlinnanmäen vappusiivouksesta.

Järjestön tulee sitoutua vähintään kymmenen henkilön täysipainoiseen työpanokseen. Siivous tapahtuu keskiviikkona 2.5. noin klo 7-14.

Tarjoukset ti 16.4. klo 10 mennessä Riikka Hakalalle (riikka.hakala(a)hyy.fi) otsikolla ”Ullanlinnamäen siivous”. Jos kaksi järjestöä tekee saman tarjouksen, tarjouskisan voittaa tarjouksen ensimmäisenä lähettänyt järjestö. Tarjouskisan voittaneeseen järjestöön otetaan yhteyttä 16.4.

=========================

5 SAVE THE DATE - Järjestöt kesäkuntoon -seminaari ma 20.5.2019!

Järjestövaliokunnan uuden seminaarin tarkoituksena on auttaa toimijoita saattamaan järjestökevät siihen pisteeseen, että kesäloman voi aloittaa hyvillä mielin. Keskitymme myös siihen, miten järjestöt parhaiten valmistautuvat tulevaan, usein kovin kiireiseen syksyyn.

Tapahtuma on suunnattu etenkin järjestöjen puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille sekä sihteereille ja taloudenhoitajille.

Lisätietoja: HYYn järjestövaliokunnan puheenjohtaja Lovisa Hirvonen, lovisa.hirvonen@helsinki.fi

=========================

6 Ilmoittautuminen Floran päivän juhlaan aukeaa 15.4. klo 12!

Helsingin yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteistä kevätjuhlaa Floran päivää vietetään 10.5.2019 klo 16-20 Keskustakampuksella Valtiotieteellisen tiedekunnan pihalla ja Soc&Komin tiloissa. Luvassa on musiikkia, ruokaa ja keväistä ohjelmaa. Voit myös osallistua kampusta esitteleville tiedekuntakierroksille, joille ilmoittaudutaan erikseen.

Tapahtumaan mahtuu 400 ensimmäisenä ilmoittautunutta HYYn jäsentä. Ilmoittautuminen aukeaa 15.4. klo 12. Ole valppaana, kiintiöt täyttyvät tuttuun tapaan supernopeasti!

Ilmoittaudu täällä: https://www.lyyti.in/flora2019

=========================

7 Tervetuloa järjestövaliokunnan kokoukseen to 11.4.2019!

Kokouksessa keskustellaan Alina-salin infovihkosen ja koulutusmateriaalien päivittämisestä, tänä keväänä ensi kertaa järjestettävästä Järjestöt kesäkuntoon -seminaarista sekä käsitellään valiokunnan tulevia tapahtumia ja muita ajankohtaisia asioita.

Kokouspaikka tarkentuu myöhemmin.

*Pitäiskö jokin asia käsitellä valiokunnan kokouksessa? Muuta kysyttävää kokoukseen tai valiokunnan toimintaan liittyen?* Ota yhteyttä HYYn järjestövaliokunnan puheenjohtaja Lovisa Hirvoseen, lovisa.hirvonen@helsinki.fi

=========================

8 Hae kalustetukea!

HYY tukee järjestötilojen sisustamiseksi tehtäviä kalustehankintoja. Tuki on tarkoitettu pääsääntöisesti HYYn tiloissa toimivien järjestöjen kalustehankintoihin ja määräraha kohdistetaan lähinnä pöytien, tuolien, lukollisten kaappien ja muiden sisustustarvikkeiden hankintaan. Toiveena on, että kalusteet lisäisivät järjestötilojen viihtyisyyttä ja järjestöjen halua pitää tiloistaan entistäkin parempaa huolta.

Kalustetukea jaettaessa kiinnitetään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin: hankinnan ekologisuus, kestävyys ja tarpeellisuus. Kalustetuen ei ole tarkoitus kattaa koko hankinnan hintaa, vaan tukea hakevan järjestön odotetaan myös osallistuvan hankinnan rahoittamiseen. 

Keväällä 2019 kalustetukea järjestöille jaetaan n. 1500 €.

Tukea voi hakea järjestöasiantuntijalta ympäri vuoden ja sitä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, josta tulee käydä ilmi seuraavat seikat:

-hakeva järjestö/järjestöt

-hankittava kaluste

-budjetti

-perustelut hankinnalle

Hakemukset voi lähettää sähköpostitse osoitteella jarjesto(at)hyy.fi tai postitse osoitteeseen Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, PL 1099, 00101 HELSINKI. Tukea saaneiden järjestöjen tulee toimittaa hankinnan kuittikopiot samaan osoitteeseen viimeistään neljän kuukauden kuluttua tuen myöntämisestä.

Lisätietoja:

Asiantuntija (järjestöt) Jaakko Kalske

050 537 3798

jaakko.kalske@hyy.fi

=========================

9 Opiskelijat näkyviksi -jonotustempaus 3.4. klo 11

Pääkaupunkiseudun opiskelijajärjestöt järjestävät ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä 3.4. Äänestämistä, vaikuttamista ja haalareita -tempauksen Helsingissä. Tempaus on osa valtakunnallista #koulutustaprkl kampanjaa. Tule mukaan käyttämään ääntäsi ylioppilas- ja opiskelijakuntien kanssa!

https://www.facebook.com/events/1060273250832076/

1 Ilmoittaudu HYYn järjestyksenvalvojakurssille 25.-31.3.2019!
2 Tervetuloa HYY POP UP –tapahtumiin Viikkiin, Meilahteen, Kaisa-kirjastoon ja Kumpulaan 11–14.3.2019!
3 Alina-vuorojen varauskierrokset syksylle 2019 alkavat!
4 Haloo? - Herättelyä ja keinoja kohti yhdenvertaisempaa yhteisöä
5 Hae kalustetukea!
6 Alina-vuorojen jakoprosessi on uudistunut!
7 Tule mukaan ideoimaan HYYn yhteisönkehittämisvaliokunnan toimintaa 12.3.!
8 Ympäristökoulutus järjestöille




1 Ilmoittaudu HYYn järjestyksenvalvojakurssille 25.-31.3.2019!

Haluatko pitää ihmisistä huolta? Tykkäätkö auttaa, neuvoa ja opastaa? Haluatko oppia tiimityötä, yhteispeliä ja vastuun kantamista? Entä saada samalla rahanarvoisen pätevyyden, josta voit saada itsellesi vaikka ammatin – tai ilmaisen sisäänpääsyn suunnilleen jokaiselle kesän festarille? Tässä on sinulle loistava tilaisuus!

HYY järjestää tänä keväänä järjestyksenvalvojan peruskurssin. Kaksikymmentä ensimmäistä täysi-ikäistä hakijaa pääsee liittymään HYYn mahtavaan JV-tiimiin! Kurssituksen tarjoaa HYY yhteistyössä Ropecon ry:n kanssa ja se järjestetään Helsingissä 25.-31.3.2019. Koulutus kestää 40 tuntia ja kurssin läpäisseet voivat hakea poliisilta järjestyksenvalvojan pätevyyttä.

Lue lisää: https://www.lyyti.in/jvkurssi2019

===========================

2 Tervetuloa HYY POP UP –tapahtumiin Viikkiin, Meilahteen, Kaisa-kirjastoon ja Kumpulaan 11–14.3.2019!

Huomio kampukset! HYY POP UP -tapahtumat jalkautuvat Viikkiin, Meilahteen, Kaisa-kirjastoon ja Kumpulaan 11–14.3.2019! Tapahtumista saat HYYn asiantuntijoilta ja hallituksen jäseniltä eväitä parempaan opiskeluun, opiskelijaelämään, toimeentuloon ja hyvinvointiin! Pop-upeissa laitamme jakoon myös upouudet HYY-haalarimerkit ja sen lisäksi voit hankkia uudella HYY-tunnuksella varustetun collegen tai kangaskassin.

Meidät löydät viikon aikana seuraavasti:

VIIKKI (Ee-talo, Agnes Sjöberginkatu 2. Aula) 11.3.2019 klo 10-15

MEILAHTI (Terkko Event Space, Haartmaninkatu 4) 12.3.2019 klo 10-15

KESKUSTA (Ohjauskulma, Kaisa-talo, Fabianinkatu 30) 13.3.2019 klo 10-15

KUMPULA (Physicum, Gustaf Hällströminkatu 2. Aula) 14.3.2019 klo 10-15

Lue lisää: https://hyy.helsinki.fi/fi/hyypopup

===========================

3 Alina-vuorojen varauskierrokset syksylle 2019 alkavat!

Alina-salin varauskierrokset syksylle 2019 alkavat ennakkovarauskierroksella maanantaina 11.3. klo 12.00. Varauskierroksia on kaiken kaikkiaan kolme (3) ja järjestöt voivat saada kierroksilla yhteensä kaksi (2) vuoroa. Järjestöjen on syytä tutustua tarkasti kunkin varauskierroksen ohjeistuksiin ennen varaustoivelomakkeen täyttämistä. Virheellisesti täytetty lomake voi vaikuttaa negatiivisesti vuorojen saamiseen.

Lisätietoja ja lomakkeet löytyvät osoitteesta: https://hyy.helsinki.fi/fi/blog/alina-salin-varauskierrokset-syksylle-2019

Ennakkovarauskierros 

Lomake auki: ma 11.3. klo 12:00 - su 17.3. klo 23:59

Varaustoiveet käsitellään: ma 18.3. klo 16.00-20.00 

1. varsinainen varauskierros

Lomake auki: ti 19.3. klo 12.00 - su 24.3. klo 23:59

Varaustoiveet käsitellään: ma 25.3. klo 16.00-20.00

2. varsinainen varauskierros

Lomake auki: ti 26.3. klo 12.00 - su 31.3. klo 23:59

Varaustoiveet käsitellään: ma 1.4. klo 16.00-20.00

Kysyttävää? Ota yhteyttä järjestövaliokunnan puheenjohtajaan Lovisa Hirvoseen, lovisa.hirvonen@helsinki.fi, 050 3652 544

===========================

4 Haloo? - Herättelyä ja keinoja kohti yhdenvertaisempaa yhteisöä

Miten järjestösi  tai yhteisösi toiminta voisi olla vieläkin houkuttelevampaa, inklusiivisempaa ja miten voisitte ottaa ihmisten moninaisuuden paremmin huomioon toiminnan suunnittelussa? Miten yhteisönne voisi olla entistäkin parempi paikka kaikille?

Tervetuloa kaikille järjestötoimijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille järjestettävään koulutusiltaan tiistaina 15.4.!

===========================

5 Hae kalustetukea!

HYY tukee järjestötilojen sisustamiseksi tehtäviä kalustehankintoja. Tuki on tarkoitettu pääsääntöisesti HYYn tiloissa toimivien järjestöjen kalustehankintoihin ja määräraha kohdistetaan lähinnä pöytien, tuolien, lukollisten kaappien ja muiden sisustustarvikkeiden hankintaan. Toiveena on, että kalusteet lisäisivät järjestötilojen viihtyisyyttä ja järjestöjen halua pitää tiloistaan entistäkin parempaa huolta.

Kalustetukea jaettaessa kiinnitetään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin: hankinnan ekologisuus, kestävyys ja tarpeellisuus. Kalustetuen ei ole tarkoitus kattaa koko hankinnan hintaa, vaan tukea hakevan järjestön odotetaan myös osallistuvan hankinnan rahoittamiseen. 

Keväällä 2019 kalustetukea järjestöille jaetaan n. 1500 €.

Tukea haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, josta tulee käydä ilmi seuraavat seikat:

-hakeva järjestö/järjestöt

-hankittava kaluste

-budjetti

-perustelut hankinnalle

Hakemukset voi lähettää sähköpostitse osoitteella jarjesto(at)hyy.fi tai postitse osoitteeseen Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, PL 1099, 00101 HELSINKI. Tukea saaneiden järjestöjen tulee toimittaa hankinnan kuittikopiot samaan osoitteeseen viimeistään neljän kuukauden kuluttua tuen myöntämisestä.

Lisätietoja:

Asiantuntija (järjestöt) Jaakko Kalske

050 537 3798

jaakko.kalske@hyy.fi

===========================

6 Alina-vuorojen jakoprosessi on uudistunut!

Järjestövaliokunta on kokouksessaan 14.2. päättänyt uudistaa Alina-vuorojen jakoprosessia. Aiemmin jakoprosessi suoritettiin ylioppilaskunnan jäsenille avoimissa valiokunnan kokouksissa. Kokouksessa tapahtuva jakoprosessi koettiin kuitenkin liian kuormittavaksi ja tarpeettoman jäykäksi.

Vastaisuudessa jakoprosessi suoritetaan valiokunnan asettaman työryhmän toimesta! Työryhmään kuuluvat HYYn järjestöasiantuntija ja järjestöistä vastaava HYYn hallituslainen sekä kaksi etukäteen nimettyä järjestövaliokunnan jäsentä. Tilaisuus on jatkossakin avoin kaikille ylioppilaskunnan jäsenille - kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan jakotilaisuuteen! Vuorojen jakamisen periaatteet ovat edelleen melko mekaaniset, mutta itse tilaisuus on nyt rennompi ja valiokunnan kokoukset voidaan jättää muiden asioiden käsittelylle.

Jakotilaisuudet pidetään HYYn keskustoimistolla kokoushuone Topeliuksessa jokaisen varauskierroksen jälkeisenä maanantaina. Tarkempi aikataulu löytyy alta.

Kysyttävää? Ota yhteyttä järjestövaliokunnan puheenjohtajaan Lovisa Hirvoseen, lovisa.hirvonen@helsinki.fi, 050 3652 544.

Ennakkovarausten jakotilaisuus

maanantai 18.3. klo 16.00-20.00 kokoushuone Topelius (Mannerheimintie 5 A, Uusi ylioppilastalo, 2. krs)

I varauskierroksen jakotilaisuus

maanantai 25.3. klo 16.00-20.00 kokoushuone Topelius (Mannerheimintie 5 A, Uusi Ylioppilastalo, 2. krs)

II varauskierroksen jakotilaisuus

maanantai 1.4. klo 16.00-20.00 kokoushuone Topelius (Mannerheimintie 5 A, Uusi Ylioppilastalo, 2. krs)

===========================

7 Tule mukaan ideoimaan HYYn yhteisönkehittämisvaliokunnan toimintaa 12.3.!

Onko sinulla ajatus siitä, mitä HYY-yhteisössä pitäisi kehittää juuri nyt? Tule mukaan ideoimaan uuden HYYn yhteisönkehittämisvaliokunnan toimintaa vuodelle 2019! Olit sitten järjestösi yhdenvertaisuusvastaava tai muuten yhteisön kehittämisestä kiinnostunut tyyppi, tervetuloa mukaan sillä tämä ilta on avoin kaikille kiinnostuneille!

Vuosi 2019 on Yhteisönkehittämisvaliokunnan ensimmäinen toimintavuosi, joten toimintaa pääsee todella ideoimaan täysin puhtaalta pöydältä! Onko sinulla ajatus siitä, mikä osa HYY-yhteisössä kaipaisi kehittämistä juuri nyt? Millaisiin asioihin toivoisit valiokunnan panostavan tänä vuonna? Tai onko sinulla jokin huikea tapahtuma- tai toimintakonsepti, jonka uskoisit sopivan valiokunnalle? Tule jakamaan ajatuksiasi ja ideoimaan yhdessä mitä Yhteisönkehittämisvaliokunta (Code) tekee vuonna 2019! Olit sitten järjestösi yhdenvertaisuusvastaava tai muuten yhteisösi kehittämisestä kiinnostunut tyyppi, tervetuloa mukaan sillä tämä ilta on avoin kaikille kiinnostuneille!

Tapahtuma järjestetään kokoushuone Barrikaadissa (Mechelininkatu 3 D) 12.3. klo 17 alkaen. Iltaman tarkoituksena on ideoida valiokunnan tämän vuoden konkreettista toimintaa sekä jatkotyöstää tähän mennessä tulleita ideoita. Iltaman tulosten pohjalta laaditaan valiokunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2019. Kokouksessa on pientä tarjoilua. 

HYYn yhteisönkehittämisvaliokunnan tarkoituksena on edistää osallisuutta, yhdenvertaisuutta sekä yhdenvertaisia vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia HYYssä ja sen myötä voimistaa yhteisöllisyyttä niin HYYssä, Helsingin yliopistoyhteisössä kuin Helsingin kaupungissa. Tavoitteena on tehdä HYYstä entistä inklusiivisempi ja avoimempi yhteisö. Valiokunnan ensisijainen käyttökieli on englanti, mutta kokouksiin ja toimintaan voi aina osallistua myös suomeksi. Kenenkään kielitaito ei saa olla esteenä osallistumiselle vaan kaikessa pyritään huomioimaan että kaikki voivat osallistua kielestä riippumatta.

Esteettömyystiedot: Iltama järjestetään kokoushuone Barrikaadissa (Mechelininkatu 3 D, kellarikerros). Ulko-ovelle on esteetön pääsy loivaa ramppia pitkin, mutta sisään tultaessa on kolme kynnystä. Kokoustila sijaitsee talon alimmassa kerroksessa (-1), jonne pääsee hissillä. Käytössä on myös esteetön sukupuolineutraali WC, jolle pääsee hissillä.

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/2266235850287810/

Tarkempaa tietoa ja kysymykset:

Jane Kärnä, puheenjohtaja, jane.karna(a)helsinki.fi

===========================

8 Ympäristökoulutus järjestöille

HYYn Ympäristövaliokunta järjestää vuoden ensimmäisen ympäristökoulutuksen, jossa tarjotaan sekä käytännön vinkkejä että suuremman skaalan ohjeistusta kohti ympäristöystävällisempää järjestötoimintaa. Koulutus on suunnattu erityisesti järjestöjen ympäristövastaaville, mutta myös muut järjestöaktiivit ja hallituksen jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita! 

Koulutus järjestetään 21.3. klo 17 kokoushuone Topeliuksessa Uudella ylioppilastalolla, ja tarjolla on tietenkin pientä vegaanista purtavaa. Koulutuksen jälkeen osallistujat voivat myös jäädä nauttimaan ympäristöaiheisesta leffaillasta, joka on avoin kaikille HYYn jäsenille!

Lisätietoja tapahtuman Facebook-eventistä: https://www.facebook.com/events/638473329940170/

===========================

Varauskierrokset Alina-salin syksyn vuoroille alkavat pian. Varsinaisia varauskierroksia on keväällä kaksi kappaletta ja lisäksi järjestetään ennakkovarauskierros. Näillä kierroksilla järjestö voi saada yhteensä kaksi (2) Alina-vuoroa syksylle 2019. Varaukset tehdään kunkin varauskierroksen omalla sähköisellä lomakkeella, jotka julkaistaan myöhemmin tällä sivulla. 

Kunkin varaavan järjestön tulee käydä Alina-salin käyttökoulutus kuluvan vuoden aikana. Koulutus tulee olla käytynä ennen järjestön varausta. Alina-salin koulutuksia järjestetään jälleen alkusyksystä ja niistä tiedotetaan myöhemmin. Mikäli järjestö ei osallistu koulutuksiin, varaus raukeaa.

Alina-salin käyttöä koskevat HYYn juhlatilojen käyttösopimuksen ehdot löytyvät https://bit.ly/2IwIAKL. Järjestöjen tulee tarkistaa kulloinkin vapaana olevat vuorot ylioppilaskunnan sähköisestä kalenterista osoitteesta http://tilavaraus.hyy.fi


Ennakkovarauskierros 

Ennakkovarauskierroksella järjestöillä on mahdollisuus hakea varausta ennakkoon ennen varsinaisten varauskierrosten alkamista mikäli järjestöllä on hyvin perusteltu syy hakea jotain tiettyä päivää. Ennakkovarauskierroksen piiriin kuuluvat siis esimerkiksi vuosijuhlat, vuosijuhlien jatkot ja tietyn päivämäärän tapahtumat. Ennakkovarausten jakokriteetit päätetään valiokunnan kokouksessa 5.3. ja niistä ilmoitetaan varauslomakkeen yhteydessä.

Mikäli järjestölle myönnetään Alina-salin vuoro ennakkokierroksella, se EI voi hakea vuoroa 1. varsinaisella varauskierroksella, vaan voi saada toisen käyttövuoronsa vasta 2. varsinaisella kierroksella. 

Varsinaiset varauskierrokset 

Varaukset tehdään kahdessa kierroksessa, joissa molemmissa voi hakea yhtä vuoroa Alinaan, mikäli järjestölle ei myönnetty ennakkovarauksella vuoroa. Järjestöjen tulee tarkistaa kulloinkin vapaana olevat vuorot ylioppilaskunnan sähköisestä kalenterista osoitteesta http://tilavaraus.hyy.fi

Mikäli järjestö hakee jo varattuja päiviä, voi se vaikuttaa negatiivisesti vuoron saamiseen. Järjestö saa vain yhden (1) vuoron kullakin kierroksella, mutta lomakkeessa ilmoitettavia päivämäärävaihtoehtoja on hyvä olla useampia.

Päätökset varauksista tekee HYYn Järjestövaliokunta yhdessä hallituksen järjestövastaavan ja järjestöasiantuntijan kanssa ylioppilaskunnan jäsenille avoimessa jakotilaisuudessa kunkin varauskierroksen jälkeen. Varaustoiveen yhteyshenkilön tulee olla tavoitettavissa varauksie jaettaessa, mikäli jakoprosessissa ilmenee tarve olla järjestöön yhteydessä. 

Puutteellisia tai myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Jos haetuissa päivämäärissä esiintyy päällekkäisyyksiä, pyritään kaikille järjestöille tarjoamaan jokin niiden toivomista päivämääristä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, ratkaistaan monen toivoman vuoron saaja arpomalla. Järjestöjen olisi hyvä miettiä myös vaihtoehtoisia ajankohtia siltä varalta, että alkuperäiset varaustoiveet menevät päällekkäin toisten järjestön varaustoiveiden kanssa.


Ennakkovarauskierros 

Varausaika: 11.3. klo 12:00 - 17.3. klo 23:59

Varaustoiveiden käsitelly: maanantai 18.3. klo 16:00-20:00, kokoushuone Topelius

Ennakkovarauskierros on päättynyt.

I kierros 

Varausaika: 19.3. kello 12:00 – 24.3. kello 23:59 

Varaustoiveiden käsittely: maanantai 25.3. klo 16:00-20:00, kokoushuone Topelius 

1. kierros on päättynyt.

II kierros 

Varausaika 26.3. kello 12:00 - 31.3. kello 23:59. 

Varaustoiveiden käsittely: maanantai 1.4. klo 16:00-20:00, kokoushuone Topelius

Varaukset tehdään oheisen lomakkeen kautta:
https://www.lyyti.in/alina_toinen_syksy2019

Varaukset päivitetään sähköiseen kalenteriin kunkin kierroksen jälkeen ja varausta hakeneille järjestöille laitetaan viestiä päätöksistä sähköpostitse. Varaukset kierrosten jälkeen Jäljelle jääneitä vapaita vuoroja voi tiedustella 2.4. alkaen HYYn palvelutoimistosta. Vapaat vuorot näkyvät varauskierrosten jälkeen HYYn varauskalenterista osoitteessa http://tilavaraus.hyy.fi

Mikäli Alina-salin varauskierroksista on kysyttävää, voitte olla yhteydessä Järjestövaliokunnan puheenjohtajistoon: jarjestovaliokunta(at)hyy.fi tai puheenjohtajaan Lovisa Hirvoseen, lovisa.hirvonen(at)helsinki.fi, 0503652544

Uusiksi HYYn piirissä toimiviksi järjestöksi pyrkivien järjestöjen on täytettävä sähköinen hakulomake TAHLO-järjestelmässä HYYn verkkosivuilla ja palautettava tarvittavat liitteet TAHLOn kautta tai HYYn palvelutoimistoon, kevään osalta perjantaihin 1.3.2019 kello 15.00 mennessä ja syksyn osalta perjantaihin 27.9.2019 kello 15.00 mennessä. HYYn piiriin hakevien järjestöjen tulee myös ilmoittaa haustaan HYYn järjestöistä vastaavalle asiantuntijalle hakuajan puitteissa.

Uusien järjestöjen on täytettävä säännöt HYYn piirissä toimivaksi järjestöksi.

Järjestöt voivat anoa keväällä samalla lomakkeella myös toiminta-avustusta koko vuodelle.

Hyväksyntään tarvittavat liitteet ovat seuraavat:

  • talousarvio 2019
  • toimintasuunnitelma 2019
  • järjestön säännöt
  • järjestön perustamiskokouksen pöytäkirjanote tai perustamiskirja
  • jäsenluettelo. HYYn jäsenten osalta listaukseen on merkittävä Helsingin yliopiston opiskelijanumero.

Lisäinfoja myös omalla sivullaan.

Lisätietoja:

HYYn hallituksen jäsen Samuli De Pascale, samuli.depascale [a] hyy.fi, 050 543 9615

Talousjohtokunnan puheenjohtaja Linda-Liisa Kelokari, linda-liisa.kelokari [a] hyy.fi, 050 543 0324 

Asiantuntija (järjestöt) Jaakko Kalske, jarjestosihteeri [a] hyy.fi, 050 537 3798

1 Muista hakea HYYn toiminta-avustusta ja järjestölehtitukea

2 Virityspäivä 2019

3 HYY POP UP 11.–14.3.2019

4 Järjestövaliokunnan uusien ilta 18.2. klo 17

5 TAHLO walk-in Ohjauskulmassa 22.2. klo 11-15

6 Toiminta-avustuksen infoilta järjestöille

7 Haalarimerkit Promlerista loppuvuoden -15% alennuksella HYYn järjestöille

8 HYY <3 Kansallisteatteri: Yhdestoista hetki - liput HYYn jäsenille vain 2€!



1 Muista hakea HYYn toiminta-avustusta ja järjestölehtitukea

HYY myöntää vuosittain järjestöilleen toiminta-avustusta. Avustus on tarkoitettu HYYn piirissä toimivien järjestöjen toiminnan tukemiseen. Toiminta-avustusta haetaan sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa tahlo.hyy.fi. Hakemuksen viimeinen jättöpäivä on 1.3. 

HYY tukee järjestöjensä julkaisutoimintaa myöntämällä lehtitukea. Lehtitukea myönnetään vain painetuille julkaisuille. Myös lehtitukea haetaan sähköisessä hakulomakepalvelussa osoitteessa tahlo.hyy.fi. Lehtitukea tulee hakea 1.3. mennessä. 

Lisäohjeita hakemisesta ja kriteereistä: https://hyy.helsinki.fi/fi/blog/hae-hyyn-toiminta-avustusta-ja-j%C3%A4rj...

=================

2 Virityspäivä 2019

Haluatko kehittyä järjestötoimijana? Kaipaatko vinkkejä ja inspiraatiota järjestösi virittämiseen entistäkin paremmaksi? Tervetuloa kouluttautumaan ja innostumaan HYYn Virityspäivään keskiviikkona 27.2.!

Virityspäivä on koulutustapahtuma, jossa on tarjolla monipuolista koulutusta järjestöjen eri toimijoille. Toimit sitten harrastejärjestössä, osakunnassa, ainejärjestössä tai tiedekuntajärjestössä, täältä löydät itsellesi mahdollisuuksia oppia uutta! 

Työpajat pidetään pääosin suomeksi. Sisällöt löydät nettisivuilta:

https://hyy.helsinki.fi/fi/virityspaiva

Ilmoittautuminen on auki 5.2.-22.2. klo 23.59 asti.

https://www.lyyti.in/virityspaiva2019

=================

3 HYY POP UP 11.–14.3.2019

Viikki / Meilahti / Keskusta / Kumpula

Tarvitsetko neuvontaa asumiseen tai toimeentuloosi liittyen? Haluaisitko vaikuttaa positiivisesti opintoasioihin ja opiskeluympäristöösi yliopistolla? Mietityttääkö sinua omaan hyvinvointiisi ja opiskelukykyyn liittyvät asiat? Haluaisitko saada neuvontaa esimerkiksi YTHS:n hyvinvointipalveluihin liittyen? Tiedätkö miten HYY vaikuttaa vaaleissa, kaupungissa ja yhteiskunnassa? Entä kiinnostaako sinua minkälaisia järjestöjä ja valiokuntia HYYn piirissä vaikuttaa ja miten niiden toimintaan pääsisi mukaan? Tarvitseeko järjestösi tukea esimerkiksi hallinnon kanssa? Haluatko antaa palautetta HYYlle ja olla mukana vaikuttamassa ylioppilaskunnan toimintaan ja tavoitteisiin? 

Tule HYY POP UP –tapahtumiin Viikkiin, Meilahteen, Keskustaan ja Kumpulaan 11.-14.3.2019! 

HYYn hallituksen jäsenet ja asiantuntijat päivystävät ja antavat neuvontaa päivittäin maanantaista torstaihin klo 10-15 vuoron perään jokaisella Helsingin yliopiston kampuksella. HYY POP UPeista löydät teemapöydät toimeentuloon, hyvinvointiin, opintoasioihin, vaaleihin, valiokuntiin ja järjestöihin liittyen. Lisäksi tapahtumasta saat mukaasi upouusia HYY-haalarimerkkejä, HYY-tuotteita ja palkintoja!

HYY POP UP -TAPAHTUMAT 11.-14.3.2019

VIIKKI (Ee-talo, Agnes Sjöberginkatu 2. Aula)

11.3.2019 klo 10-15

MEILAHTI (Terkko Event Space, Haartmaninkatu 4)

12.3.2019 klo 10-15

KESKUSTA (Ohjauskulma, Kaisa-talo, Fabianinkatu 30)

13.3.2019 klo 10-15

KUMPULA (Physicum, Gustaf Hällströminkatu 2. Aula)

14.3.2019 klo 10-15

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/2219899764740926/

ja HYYn sivuilla: https://hyy.helsinki.fi/fi/hyypopup

=================

4 Järjestövaliokunnan uusien ilta 18.2. klo 17

Mikä ihmeen järjestövaliokunta ja mitä se oikeastaan edes tekee? Voinko minä vaikuttaa siihen, mitä valiokunta puuhaa kuluvana vuonna?

Saat näihin kysymyksiin vastauksen saapumalla järjestövaliokunnan uusien iltaan maanantaina 18.2. klo 17.00 alkaen Topeliukseen (Keskustoimisto, Uusi ylioppilastalo, 2. krs). Tule rennosti tutustumaan järjestövaliokunnan toimintaan ja toimijoihin sekä matalalla kynnyksellä ideoimaan tulevalle vuodelle tapahtumia järjestötoimijoille!

Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja tapahtumasta saa järjestövaliokunnan puheenjohtajalta Lovisa Hirvoselta, lovisa.hirvonen(a)helsinki.fi.

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/1207505912758742/

=================

5 TAHLO walk-in Ohjauskulmassa 22.2. klo 11-15

Onko järjestölläsi haasteita Tahlon kanssa? Tarvitsetko kenties hiukan apua? Mitä Tahloon ylipäänsä pitää laittaa?

Ei hätää! HYYn järjestöasioista vastaavat henkilöt ovat paikalla Ohjauskulmassa 22.2. klo 11-15 vastaamassa Tahloa ja muitakin järjestöasioita koskeviin kysymyksiin ja tarvittaessa opastavat kädestä pitäen.

Ohjauskulma sijaitsee Kaisa-talon 3. kerroksessa, Fabianinkatu 30: https://guide.student.helsinki.fi/fi/artikkeli/ohjauskulma

Lisätietoja voi kysellä järjestöasiantuntijalta: jarjestosihteeri@hyy.fi

=================

6 Toiminta-avustuksen infoilta järjestöille

Millä perusteilla HYY päättää, miten paljon järjestöni saa rahaa?

Tule perjantaina 22.2. klo 17.00-18.00 Wilhelmsson-saliin kuulemaan järjestöjen toiminta-avustuksen jakamisesta ja esittämään kysymyksiä sitä koskien. 

Infossa kerrotaan periaatteista, joiden mukaan avustusta jaetaan, miten toiminta-avustuksen jako toteutetaan sekä kuinka saatua avustusta voi pyrkiä kasvattamaan. Tänä vuonna käytössä on uudistettu toiminta-avustusjakomalli.

Kysymyksiä voi myös lähettää etukäteen talousjohtokunnan puheenjohtajalle osoitteeseen linda-liisa.kelokari@hyy.fi

Tila on valitettavasti esteellinen.

MISSÄ? Wilhelmsson-salissa (Mannerhemintie 5 A, 5 kerros)

MILLOIN? 22.2. klo 17.00-18.00

MIKSI? Koska HYY haluaa antaa teille rahaa

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/404134207061267/

Mikäli et ehdi tapahtumaan, niin Tahloasioista voit tulla kysymään myös aiemmin perjantaina Tahlo walk-iniin Ohjauskulmaan! Lisätietoa tässä järjestötiedotteessa.

=================

7 Haalarimerkit Promlerista loppuvuoden -15% alennuksella HYYn järjestöille

HYY on sopinut Promler.fi:n kanssa erikoisalennuksen kaikille HYY:n järjestöille haalarimerkkien tilauksissa!

Saamme koko 2019 vuoden haalarimerkit alennettuun hintaan (-15%), kun muistamme mainita alennuskodin: HYYHUSML19 tarjouspyynnön ja tilauksen yhteydessä.

Alennuskoodi on tarkoitettu vain HYY:n järjestöille.

Alennuskoodi koskee uusia tilauksia normaalilla toimitusajalla.

Ota yhteys: info@promler.fi

Ohessa linkki yhteistyökumppanimme sivuille: http://www.promler.fi/

Facebook: www.facebook.com/promler

Instagram: @promlerfi

=================

8 HYY <3 Kansallisteatteri: Yhdestoista hetki - liput HYYn jäsenille vain 2€!

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta järjestää yhteistyössä Kansallisteatterin kanssa erityisen Yhdestoista hetki –ennakkonäytöksen HYYn jäsenille hintaan 2€/lippu (norm. opiskelijahinta 22 €)! 

Nyt onkin oiva hetki järjestää järjestöllesi kevään ensimmäinen ekskursio teatteriin!

Yhdestoista hetki HYYn jäsenille keskiviikkona 27.2.2019 klo 19.00 alkaen Kansallisteatterin Suurella Näyttämöllä.

Lippujen varaus p. 010 7331 331. Liput lunastetaan Kansallisteatterin lippumyymälästä. Teatteriin tultaessa kaikilla lipun lunastaneilla on oltava HYYn jäsenyyden todistava opiskelijakortti mukana. https://kansallisteatteri.fi/lippumyymala/ 

Tervetuloa nauttimaan esityksestä!

Lisätietoja: https://kansallisteatteri.fi/esitys/yhdestoista-hetki/ 

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/2253350751610481/

Ylioppilaskunta myöntää piirissään toimiville järjestöille vuosittain toiminta-avustusta, joka on tarkoitettu järjestön normaalin toiminnan tukemiseen. Toiminta-avustuksen tarkoitus ei ole kattaa kaikkia järjestön toiminnasta aiheutuvia kuluja, vaan järjestöltä odotetaan myös omaa aktiivisuutta toimintansa rahoituksessa, esimerkiksi jäsenmaksun muodossa. Avustuksen myöntäminen perustuu ensisijaisesti järjestön toimintaan, jota arvioidaan hakemuksen mukana toimitettujen liitteiden pohjalta. Toiminnan lisäksi otetaan huomioon järjestön jäsenpohja, taloudenhoidon suunnitelmallisuus ja tuen tarve. Ylioppilaskunnan talousjohtokunta hyväksyy vuosittain toiminta-avustuksen myöntämisen ja käytön ehdot.

Toiminta-avustusta haetaan sähköisen hakulomakkeen (TAHLO = toiminta-avustuksen hakulomake) kautta osoitteessa tahlo.hyy.fi. Mikäli salasana ja/tai käyttäjätunnus ovat päässeet hukkumaan, ota yhteyttä järjestöasiantuntijaan. Toiminta-avustuksen viimeinen hakupäivä on 1.3.2019.

Hakemukseen tarvittavat liitteet ovat

-Talousarvio 2019
-Toimintasuunnitelma 2019
-Tuloslaskelma 2018
-Tase 2018
-Tilin- tai toiminnantarkastuskertomus 2018
-Toimintakertomus 2018
-Tapahtumakalenteri 2018

Myös muita järjestön toimintaa koskevia liitteitä on mahdollista jättää hakemuksen tueksi, kuten esimerkiksi ympäristösuunnitelma tai yhdenvertaisuussuunnitelma.

Huom! Yhteistyötapahtumissa osallistujiksi lasketaan koko tapahtuman osallistujamäärä!


Hae HYYn järjestölehtitukea

HYY tukee järjestöjensä julkaisutoimintaa myöntämällä lehtitukea. Myös lehtitukea haetaan sähköisessä hakulomakepalvelussa osoitteessa tahlo.hyy.fi. Lehtitukea tulee hakea 1.3. mennessä. Lehtituen myöntämisen kriteerit löytyvät täältä.

Lisätietoja:

http://wiki.hyy.fi/index.php/Toiminta-avustus

HYYn hallituksen talousjohtokunnan puheenjohtaja Linda-Liisa Kelokari linda-liisa.kelokari [ a ] hyy.fi, 050 595 0324

HYYn hallituksen järjestövastaava Samuli De Pascale samuli. depascale [ a ] hyy.fi, 050 543 9615

Asiantuntija (järjestöt) Jaakko Kalske, jaakko.kalske [ a ] hyy.fi, 050 537 3798

1 Virityspäivä 27.2.

2 Ilmoittaudu HYY:n puheenjohtajaseminaariin!

3 Toiminnantarkastajakoulutus 6.2. klo 18

4 Järjestö - haluatko saada HYYn Instagramin käyttöön?

5 Anna palautetta Alina-koulutuksista!

6 Tervetuloa järjestövaliokunnan vuoden toiseen kokoukseen!

1 Virityspäivä 27.2.

Innostu, kehity ja virity! Järjestötoimijoiden oma koulutustapahtuma Virityspäivä tulee taas keskiviikkona 27.2.2018! Toimit sitten harrastejärjestössä, osakunnassa, ainejärjestössä tai tiedekuntajärjestössä, täältä löydät itsellesi mahdollisuuksia oppia uutta!

Lue lisää: hyy.fi/virityspaiva

=========================

2 Ilmoittaudu HYY:n puheenjohtajaseminaariin!

Erittäin lämpimästi tervetuloa HYY:n puheenjohtajaseminaariin tiistaina 29. tammikuuta! Seminaari kerää yhteen HYYn piirissä toimivien järjestöjen puheenjohtajat ja tarjoaa vertaistukea, ideoita ja eväitä mahdollisimman hyvään puheenjohtajakauteen. Seminaariin ovat tervetulleita kaikki HYYn piirissä toimivien järjestöjen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat. Ilmoittautuminen on auki 27.1. klo 23.59 asti. Tällä lomakkeella ilmoittaudut mukaan seminaariin: https://goo.gl/forms/GdekqcTl3pcOAy4c2

Tilaisuus alkaa kello 17.00 yhteisellä osuudella Alina-salissa (Uusi ylioppilastalo, 3.), jossa tarjolla on myös pientä purtavaa. Yhteisen osuuden jälkeen jokainen osanottaja osallistuu kahteen valitsemaansa työpajaan. Kumpikin työpaja kestää noin 50 minuuttia ja niiden välissä on pieni tauko. Työpajojen jälkeen on luvassa yhteinen lopetus ja ruokailu, jonka jälkeen siirrytään jatkoille.

Tilaisuus on pääosin suomenkielinen. Osa tapahtuman tiloista on esteellisiä, ilmoitathan tarpeestasi ilmottautumislomakkeessa.

Tervetuloa!

Tapahtuman järjestää HYYn Järjestövaliokunta. Lisätietoja tapahtumasta saa valiokunnan puheenjohtajalta Lovisa Hirvoselta, +358 50 3652 544, lovisa.hirvonen(at)helsinki.fi sekä verkkosivuilta https://hyy.helsinki.fi/fi/blog/puheenjohtajaseminaari-2912019

=========================

3 Toiminnantarkastajakoulutus 6.2. klo 18

Tuliko joskus vuosi sitten lupauduttua toiminnnantarkastajaksi, ja nyt pitäisi tietää mitä näiden järjestön toimintadokumenttien kanssa pitäisi tehdä? Saavu toiminnantarkastajakoulutukseemme niin pelastamme sinut pulasta!

HYY järjestää toiminnantarkastajille suunnatun koulutuksen, jossa käydään läpi, mitä toiminnantarkastukseen kuuluu. Koulutus pidetään 6.2. klo 18-19.30. Koulutukseen mahtuu enintään 30 osallistujaa.

Kouluttajana toimii pitkään järjestöissä aktiivina ja toiminnantarkastajana kokemusta hankkinut Miran Hamidulla.

Koulutus pidetään suomeksi. Paikkana on kokoushuone Barrikaadi, joka sijaitsee osoitteessa Mechelininkatu 3D (kellarikerros).

Ilmoittaudu 5.2. klo 15 mennessä osoitteessa https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/95234/lomake.html

Lisätietoja järjestöasiantuntija Jaakko Kalskeelta (jarjestosihteeri (at) hyy.fi)

=========================

4 Järjestö - haluatko saada HYYn Instagramin käyttöön?

HYY <3 Järjestöt. Koska ylioppilaskunta on yhtä kuin sen mahtavat järjestöt ja haluamme esitellä monipuolista toimintaanne, luovutamme HYYn Instagram-tilin valittujen järjestöjen käyttöön. Pituudeltaan takeover voi olla 1-3 päivää. Takeoverit painottuvat intastoriesiin, mutta myös muutamia kuvia feediin on mahdollisuus laittaa! Tilillä on noin 3500 seuraajaa, joten tässä on loistava tilaisuus tavoittaa uusia ihmisiä! 

Annamme halukkaille järjestöille hyvin vapaat kädet, eli mahdollisuuksia on vaikka mihin. Tykkäämme visuaalisuudesta, näyttävyydestä ja hyvästä meiningistä.

Onko juuri teillä jokin mahtava tapahtumakonsepti? Teettekö mielettömän upeaa perustoimintaa tai onko juuri teidän kampuksellanne huikeita opiskelutiloja? Entä onko teillä jotain muuta mitä haluaisitte esitellä muille opiskelijoille?

Kiinnostuitteko? Ottakaa yhteyttä viestinnästä vastaavaan hallituksen jäseneen Marika Tuomiseen (marika.tuominen@hyy.fi) ja saatatte saada mahdollisuuden vallata HYYn Instagramin!

=========================

5 Anna palautetta Alina-koulutuksista!

Kiitos osallistumisestasi Alina-koulutukseen! 

Autathan meitä tekemään tulevista koulutuksista entistäkin parempia antamalla palautetta. Lomakkeen täyttäminen vie pari minuuttia.

https://goo.gl/ubQZbZ

Palautetta voi antaa to 28.2. klo 23.59 asti.

=========================

6 Tervetuloa järjestövaliokunnan vuoden toiseen kokoukseen!

Kokous pidetään torstaina 14.2. klo 18.00.

Varaa aika kalenteristasi ja saavu viettämään ystävänpäivää järjestöaktiiviseuraan valiokunnan vuoden toiseen kokoukseen! 

Kokouksen tarkempi paikka ja asialista julkaistaan myöhemmin luotavaan Facebook-eventtiin sekä järjestövaliokunnan sähköpostilistalle.

Miten liityn järjestövaliokunnan sähköpostilistalle?

Lähetä sähköpostiviestinä komento “subscribe jarj-vlk” ilman otsikkoa osoitteeseen majordomo@helsinki.fi.

Ilmoittaudu HYY:n puheenjohtajaseminaariin!

Erittäin lämpimästi tervetuloa HYY:n puheenjohtajaseminaariin tiistaina 29. tammikuuta! Seminaari kerää yhteen HYYn piirissä toimivien järjestöjen puheenjohtajat ja tarjoaa vertaistukea, ideoita ja eväitä mahdollisimman hyvään puheenjohtajakauteen. Seminaariin ovat tervetulleita kaikki HYYn piirissä toimivien järjestöjen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat. Ilmoittautuminen on auki 27.1. klo 23.59 asti.


Tällä lomakkeella ilmoittaudut mukaan seminaariin: https://goo.gl/forms/GdekqcTl3pcOAy4c2

Tilaisuus alkaa kello 17.00 yhteisellä osuudella Alina-salissa (Uusi ylioppilastalo, 3. ja 5. kerros), jossa tarjolla on myös pientä purtavaa. Yhteisen osuuden jälkeen jokainen osanottaja osallistuu kahteen valitsemaansa työpajaan. Kumpikin työpaja kestää noin 50 minuuttia ja niiden välissä on pieni tauko. Työpajojen jälkeen on luvassa yhteinen lopetus ja ruokailu, jonka jälkeen siirrytään jatkoille.

Tilaisuus on pääosin suomenkielinen. Osa tapahtuman tiloista on esteellisiä, ilmoitathan tarpeestasi ilmottautumislomakkeessa.



TYÖPAJAT (1-6):



TYÖPAJA 1: Puheenjohtajan ABC

Puheenjohtajana toimimisen perusteet vasta-alkajille. Mitä puheenjohtajan täytyy vähintään tietää? Mitä pitää tehdä heti alkuvuodesta? Mistä saa apua ja tukea?



TYÖPAJA 2:  Kokouskäytänteet

Ei enää sekaannuksia ja turhautumista menettelytavoista! Tässä pajassa hiot kokoustamistaidoistasi niin timanttiset, että puheenjohtamisesi tuottaa sekä teknisesti oikein tehtyjä päätöksiä että tyytyväisiä hallituksen jäseniä.

TYÖPAJA 3: Dokumentit järjestön voimavaraksi!

Tekeekö järjestösi dokumentteja vain HYYtä varten? Ei enää! Tässä työpajassa valjastamme dokumentit toiminnan tueksi ja hyödyksi.



TYÖPAJA 4: Toimijoiden jaksaminen

Vinkkejä ja pohdintaa, kuinka koko tiimi jaksaa 365 päivää.



TYÖPAJA 5: Toimijoiden ryhmäyttäminen ja motivointi

Järjestötoiminnassa ryhmäytyminen ja motivointi ovat asioita, jotka pitkälti määrittävät sitä, millainen hallituksen vuodesta muodostuu. Tässä työpajassa harjoitellaan ja ideoidaan keinoja, jolla hallituksesta saa muodostettua toimivan ryhmän ja heidät saa pidettyä motivoituneena työskentelyyn läpi koko vuoden.



TYÖPAJA 6: Kohti uutta - johtaminen toiminnan muutoksessa

Haluatko viedä järjestösi toimintaa uuteen suuntaan? Miten johdat muutoksia järjestössäsi niin toiminnan kehittyessä kuin sen muuttuessa? Tässä työpajassa saat vinkkejä onnistuneeseen toiminnan muutokseen ja koulutusta johtamiseen muutosten keskellä.



Tervetuloa!



Tapahtuman järjestää HYYn Järjestövaliokunta. Lisätietoja tapahtumasta saa valiokunnan puheenjohtajalta Lovisa Hirvoselta, +358 50 3652 544, lovisa.hirvonen@helsinki.fi



Kutsu- ja osallistumistietojen käsittely Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa (HYY): https://bit.ly/2FM6zCG 

Jokaisen järjestön, joka aikoo käyttää Alina-salia kevään aikana tulee lähettää vähintään yksi edustaja kevään Alina-koulutuksiin. Koulutus tulee olla käyty ennen järjestön Alinan käyttövuoroa. Jokaisen järjestön tulee käydä koulutus kalenterivuosittain ja jokaisessa Alina-salissa järjestettävässä tapahtumassa vähintään yhden järjestyshenkilönä toimivan on täytynyt osallistua koulutukseen viimeisen vuoden aikana. Osallistujien määrää per järjestö ei ole rajoitettu, mutta kunkin osallistujan tulee erikseen ilmoittautua tällä lomakkeella. Kukin osallistuja voi edustaa ainoastaan yhtä järjestöä koulutuksessa.

Koulutukset järjestetään Alina-salissa, Uuden ylioppilastalon A-rapun 3. kerroksessa (Mannerheimintie 5 A). Koulutuksia järjestetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, huomioithan eri kielivaihtoehdot ja kellonajat valitessasi koulutustasi. Koulutus kestää noin tunnin. Kevään koulutuspäivät ovat

14.1. klo 17 / 18 / 19 (suomi/englanti)
15.1. klo 17 / 18 / 19 (suomi)
16.1. klo  18 / 19 (suomi / ruotsi)
21.1. klo 17 / 18 / 19 (suomi)
22.1. klo 17 / 18 / 19 (suomi)

Ilmoittaudu koulutukseen täällä: https://goo.gl/eeUvXD

HUOM! Jos mikään ajankohdista ei käy järjestöllenne ja/tai tarvitsette koulutuksen ruotsiksi tai englanniksi annettujen ajankohtien ulkopuolelta, infotkaa tästä "Lisätietoja/muuta"-kohdassa. Kertokaa myös milloin varauksenne on, jotta ehdimme kouluttaa teidät ajoissa!

Lisätietoja koulutuksesta antaa HYYn Järjestövaliokunnan puheenjohtaja Lovisa Hirvonen, lovisa.hirvonen(at)helsinki.fi, 050 365 2544.

Muista myös nämä:

Alina-salin käyttöehdot
Alina-salin ohjevihko
Järjestyshenkilösitoumus



Sivut